Kynnet & Nykyaika, la 23.11.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Loosen marraskuista iltaa valaisevat tänä lauantaina jytäorkesterit Kynnet ja Nykyaika.
Illan avaava Nykyaika on kovaääninen helsinkiläinen rockyhtye, jonka musiikissa kitaristi Tuomas Alatalon päällekäyvät fuzz-vallit yhdistyvät omintakeisella tavalla laulaja Otto Grundströmin 70-luvulle kumartaviin melodioihin. Jos yhtyeen puheasteella olikin tarkoitus ponnistaa lähinnä punkrockista ja post-punkista, lähti musiikillinen mopo käsistä heti kun instrumentteihin tartuttiin. Tyyliään yhtye itse ei sen kummemmin määrittelekään. Alkuvuodesta Nykyaika julkaisi positiivisia arvioita keränneen debyyttipitkäsoiton Lomakeskus Helvetti.
Lomakeskus Helvetti -LP Spotifyssa!
Toisena esiintyjänä nähdään Teemu Tannerin vuonna 2015 alkaneesta sooloprojektista suosituksi yhtyeeksi kasvanut lofi-rock -yhtye Kynnet. Yhtye on pitänyt yllä kiivasta julkaisutahtia ja tuorein vinyylisingle Tavoittamattomiin julkaistiin syyskuun lopussa.
Tavoittamattomiin -single Spotifyssa
Facebook-tapahtuma täällä
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















