Maksuton Kemian yö
Laboratorioissa tehdään sokerisateenkaaria, hiilidioksidikuplia kuivajään avulla sekä tutkitaan sokerikiteiden rakennetta. Pääset myös valmistamaan unelmaparfyymiasi. Muissa työpajoissa tutustutaan muun muassa jalometalleista jaloimpaan ja tehdään akvarellimaalaus mustikkamehulla ja keittiöstä löytyvillä mustikkamehuun reagoivilla aineilla. Samalla tutustutaan paitsi pH-paperilla mittaamalla, myös taiteen keinoin eri aineiden happamuuteen ja kemiallisiin reaktioihin.
Tiedettä pallolla -kohteen tietoiskut perehdyttävät merien tilaan nyt ja tulevaisuudessa. Miten tutkijat ennustavat merien muuttuvan lämpenevässä ilmastossa? Millaisia vaikutuksia näillä muutoksilla on eliöihin ja ihmisiin? Pääset myös testaamaan tietosi kemikaaliturvallisuuteen liittyvässä Luulot pois kemikaaleista -tietovisassa ja tutkimaan mitä korujen leimat kertovat.
Asiantuntijaesityksissä sukelletaan muun muassa tutkimusprofessori Anu Hopian johdolla ruoanlaiton kemiaan ja kuullaan emeritusprofessori Markku Leskelältä mikä on uusinta uutta kemian saralla. Esityksissä tutustutaan myös siihen, miten virtuaalitodellisuus auttaa lääkkeen keksimisessä. Auditorion tietoiskuissa kuullaan muun muassa olki- ja puukuiduista valmistetuista vaatteista sekä typen kemiasta.
Planetaariossa sukelletaan lumoavaan Itämereen. Elokuvan alussa dosentti Paula Kiuru on kertomassa mitä kemiaa elokuvassa on nähtävissä. Huomioithan, että planetaarion ikäraja on 5 vuotta.
Tapahtumassa on myös useita kemian alan toimijoiden toiminnallisia esittelypisteitä. Suomalaisten kemistien seuran pisteellä voit kysyä päivystävältä kemistiltä mitä tahansa ja osallistua arvontaan. Mitä hönkäisy paljastaa? Helsingin yliopiston kemian osaston massaspektrometriaan perustuvalla hengitysanalyysilaitteistolla pääset mittaamaan mitä uloshengitysilmasi sisältää. Jaossa on myös Kemia-lehtiä ja Tunne & Mieli -lehtiä. Tule kuulemaan kemian tohtorilta ja entiseltä kilpahiihtäjä Esa Puukilaiselta suksivoiteiden kemiasta.
Pääsymaksuttoman tapahtuman mahdollistaa Suomalaisten kemistien seura. Tapahtuma on osa suomalaisen kemian juhlavuotta.
Kaikki Heurekan näyttelyt, kuten Jättimäiset dinosaurukset, Aivot narikasta! sekä Kiertotehdas ovat avoinna tapahtuman ajan. Kaikkiin Heurekan näyttelyihin ja planetaarioon on vapaa sisäänpääsy 22.11. klo 17 – 22. Huomioithan, että lippu planetaarioelokuvaan tulee varata etukäteen Heurekan nettisivuilta.
Tiederavintola palvelee tapahtuman aikana myös aulassa sekä ulkona.
Varauduthan jonoihin sekä mahdolliseen ruuhkaan. Muutokset ja lisäykset ohjelmaan ovat mahdollisia.
https://www.heureka.fi/event/kemianyo/
https://www.facebook.com/events/493255068069812/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































