Plutonium 74, Janne Masalin
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
PLUTONIUM 74:LLE LISÄKEIKKA TAVASTIALLE
Bändi kiertää marraskuussa Suomea!
Helsinkiläinen rytmiorkesteri Plutonium 74 aktivoituu syksyllä ja kiertää marras-joulukuussa Suomessa 9 keikan voimin. Ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen keikkaileva bändi julkisti jo aiemmin keikan Helsingin Tavastia-klubille 30.11. ja se varattiin loppuun muutamissa tunneissa. Kovan kysynnän vuoksi bändi tekee lisäkeikan Tavastialla 1. joulukuuta.
Plutonium 74:ltä on tulevana syksynä luvassa myös uutta musiikkia. Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Pasilasta Kallioon vuonna 2003 ja sen seuraajan Peittoalueen Ulkopuolella vuonna 2008. Plutonium 74 saavutti nopeasti kulttistatuksen ja huikean live-yhtyeen maineen hurmoksellisilla keikoillaan.
Bad Ass Brass Bandin ja Tundramatiksin keulamiehenä tunnettu Janne Masalin on tänä vuonna palannut eetterin kahdella upealla soolosinkulla "Tuuliajolla" ja "On yö". Jannen soolotuotanto nojaa kaikuisan sähkökitaran, harmonikan ja tunnistettavan laulusoundin lisäksi voimakkaaseen elektroniseen tuotantoon.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















