Club For Five - Jouluna 2019

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kansainvälisesti arvostetun Club For Fiven Jouluna-konserttisalikiertue on taas täällä! Monelle jo perinteeksi muodostunut konsertti on raikkaasti uudistettu ja se pitää sisällään upeiden perinteisten joululaulujen lisäksi myös täysin uutta joulumusiikkia.

”Versioimme nyt ensimmäistä kertaa monia merkittäviä, meiltä aiemmin väliin jääneitä kansainvälisiä ja kotimaisia sävelmiä. Luvassa on tuliteriä tulkintoja useista suurista klassikoista, kuten Sylvian ja Adamin joululaulut. Mukana on myös isoja yllätyksiä. Tulemme huolehtimaan siitä, että konsertista löytyy sopivassa suhteessa sekä uutta että vanhaa, ja toisaalta sekä rytmiä että rauhaa. Monipuolisuus ja laatu ovat meille kunnia-asioita. Panostamme paljon alati muuttuvaan show'hun ja valosuunnitteluun. Lämpimästi tervetuloa aloittamaan joulu 2019 kanssamme!” kertoo Club For Five.

Club For Fiven yllätyksellisyys ja taiturimaiset tulkinnat tuovat joulun jokaisen sydämeen – kauniiden klassikoiden siivin tai tonttumusiikin kepeässä ja hyväntuulisessa maailmassa. Taitavan viisikon joulumusiikista voi nauttia myös yhtyeen julkaisemilla joulualbumeilla: Rekiretki (2007), Jouluna (2013), Joulun parhaat (2016) sekä Jouluna Live (2018). Viime vuonna Yle taltioi ja esitti Club For Fiven vanhoista suosikeista koostuneen joulukonsertin.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Club For Five on Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi.

Konsertit Musiikkitalossa 15.12.2019 klo 15 ja klo 19

Kesto n. 2 h 15 min (väliaika 20 min)

Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)