Helsinki Blues Festival: Wentus Blues Band, Heikki Silvennoinen Band
Helsinki Blues Festival Konepaja-salissa lauantaina 25. tammikuuta!
Konepajalla päästään nauttimaan bluesista kahden yhtyeen voimin heti alkuvuodesta, kun Helsinki Blues Festival saapuu Konepaja-saliin lauantaina 25. tammikuuta. Saman illan aikana lauteille kiipeävät WENTUS BLUES BAND ja Heikki Silvennoinen Band.
Pitkän uran tehnyt Wentus Blues Band on kartuttanut katu-uskottavuutta vuosien mittaan soittamalla yli 3000 keikkaa 20 eri maassa. Amerikkalaisten blueslegendojen kanssa vuosikymmenien aikana tehdyt lukuisat menestyksekkäät Euroopan kiertueet yhdessä yhtyeen omien ambitioitten kanssa ovat luoneet Kokkolan blueslähettiläistä yliopistotasoa vastaavan blues-instituution, jolle ei Pohjoismaista löydy vertaa.
Suomen kansainvälisimmän bluesyhtyeen albumi Throwback (2018) sai erinomaista palautetta muun muassa USA:ssa ja Australiassa, ja se päätyi Living Blues Charts-, Roots Music Reports- ja Australian International Blues Charts -listoille. Viimeisin levy Too Much Mustard tehtiin USAssa yhdessä Duke Robillardin kanssa ja nyt marraskuussa Wentus Blues Band pääsi mainekkaaseen Blues Hall Of Famen.
Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon.
Vuonna 2020 Heikki Silvennoinen keikkailee useiden eri kokoonpanojen kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































