Mesa Verde

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Suomen kansallismuseo palauttaa arkeologisesta Mesa Verde -kokoelmansa hauta-löytöjä Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustajille. Ennen palautusta kokoelman palautettavat hautaesineet ovat nähtävillä Kansallismuseossa museon Keskihallin viereisessä tilassa.

Geologi ja kasvitieteilijä Gustaf Erik Adolf Nordenskiöldin (1868-1895) kokoelma siirtyi Valtion historialliselle museolle, Suomen kansallismuseon edeltäjälle, keräilijä Herman Frithiof Antellin testamenttilahjoituksella vuonna 1909.

Esillä oleviin hautaesineisiin ja -antimiin kuuluu niin ruukkuja, kulhoja, kaivukeppi, kirveen terä kuin maissintähkä noin 20 pueblo-intiaanin haudoista arviolta 1200-luvulta. Ruokaa ja juomaa sekä henkilökohtaisia työkaluja ja tarve-esineitä asetettiin ruukuissa tai muissa astioissa vainajien mukaan matkalle tuonpuoleiseen. 

Aineistojen luovutuspäätös nousi esille tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tapaamisessa lokakuussa 2019, mutta itse palautusprosessia on valmisteltu jo vuosia.

Esineiden palauttaminen alkuperämaihinsa eli repatriaatio on ajankohtainen asia maailmanlaajuisesti ja koskettaa museoita, joilla on etnografista tai arkeologista aineistoa muista kulttuureista.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Esineet esillä Kansallismuseossa: 14.1.2020 -1.3.2020

Kansallismuseo avoinna tammi-huhtikuussa
ti-su klo 11–18 (ke klo 11–20)

Lue lisää:
https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/mesa-verde

Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 34
00101 Helsinki
Kotisivu:
https://kansallismuseo.fi/
Puhelin:
(09) 40 501

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mannerheimintie 34
00101 Helsinki
Kotisivu:
https://kansallismuseo.fi/
Puhelin:
(09) 40 501

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)