Knipi

Hinta: 22.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Suomalaiseen popmusiikkiin vahvan jälkensä lauluntekijänä jättänyt Knipi julkaisee odotetun, omaa nimeään kantavan ensimmäisen sooloalbuminsa 11.10.

Albumi on kuin lämmin halaus – Knipin kaihoisat, elämänmakuiset ja toiveikkaat kappaleet virtaavat suoraan kuulijan sieluun ja lämmittävät viilenevissä syysilloissa. Levyä äänitettiin alkuvuoden aikana Italiassa. Valtaosa materiaalista äänitettiin Bloom Recording Studiosilla Monteceliossa, Rooman lähistöllä, ja loput kappaleista viimeisteltiin Helsingissä.
Albumin tuotannosta vastasi Jukka Immonen.

”Alusta saakka oli selvää, että albumia lähdettäisiin tekemään pois kotipaikkakunnalta. Halusimme, että tämän levyn tekeminen tuntuisi erilaiselta, erikoiselta. Paikkavaihtoehtoina palloteltiin kaikkea mahdollista Lehtimäen ja New Yorkin välillä. Lopulta päädyttiin Italiaan, jossa Bloom Recording Studiosin teknikot tekivät kaikkensa, jotta äänitykset onnistuisivat hyvin. He pitivät myös huolen, että söimme hyvin. Ja opettivat, että on väärin juoda cappucinoa lounaan jälkeen”, kertoo Knipi.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina parhaiten tunnettu Knipi on saavuttanut tähänastisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Hän on säveltänyt biisejä Egotripin lisäksi mm. Anna Puulle, Irinalle, Jonna Tervomaalle ja Jenni Vartiaiselle. Knipin debyyttialbumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen (Anna Puu), rumpali Heikki Kytölä (PMMP, Lauri Tähkä) ja basisti Anssi Maasalo (Egotrippi). Artisti aloittaa albumin julkaisun myötä kiertueen 11.10. Porista.

Tapahtumapaikka / Venue

Soittoniekanaukio 1
02600 Espoo

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Soittoniekanaukio 1
02600 Espoo

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)