Lasten Hautausmaa

Hinta: alk. 16 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.

Lasten Hautausmaan neljäs levy ilmestyy tammikuussa, ensimmäinen single ja video ulkona nyt!

Jo debyyttilevyllään monen kestosuosikiksi noussut Lasten Hautausmaa julkaisee järjestyksessään neljännen levynsä tammikuussa. Levyä valmisteltiin rauhassa kahdeksan kuukauden keikkatauon aikana. Tällä kertaa koko kuusihenkinen bändi osallistui sävellys- ja sovitustyöhön, mikä kuuluu yhtenäisempänä soittona, stemmoina ja isompana soundina. 

Muutoksena aiempaan on myös se, että kyseessä on yhtyeen ensimmäinen todellinen studioalbumi. Lasten Hautausmaa odotti näet neljänteen pitkäsoittoon asti, mennäkseen oikeaan studioon nauhoittamaan täyspitkää levyä. Aiemmin äänitykset ovat hoituneet yhtyeen omassa treenikämppästudiossa. Nyt nauhoituspaikaksi valikoitui SF Sound Studio Joensuussa ja ajankohdaksi juhannus, mikä toi omaa taikansa äänityksiin, kun paikan päällä kiertäneet ukkosmyrskyt koettelivat äänittäjän hermoja. Ottoja kellotettiin lopulta lähestyvien ukkosrintamamien mukaan.

Esimakua tulevalta levyltä julkaistaan 15.11.2019, jolloin Lasten Hautausmaa julkaisee ensimmäisen sinkun Sähköisku. Kappaleen taustalta löytyy liki omakohtainen fyysinen rajatilanomainen ajanjakso, joka ikuistui kappaleelle.

-"Kappale syntyi kuumeessa. Sairastin viikon ja valveillaoloajan rämpytin kitaraa minkä jaksoin. Biisi ei jättänyt rauhaan. Välillä nousin sängystä tekemään jonkun muistiinpanon. Sain tekstin ja biisin rungon valmiiksi ennen kuin ruumiinlämpö palasi normaaliksi, ehkä se kuuluu läpi", kappaleen tekijä kitaristi-laulaja Tuomo Mannonen kertoo. 

Laulaja Kristiina Vaaran oli omien sanojensa mukaan helppo samaistua Mannosen sairastuvalla säveltämään kappaleeseen.

-"Kun Tuomo sitten soitti biisin mulle ekaa kertaa, sain heti kiinni sen tarinasta, sille oli helppo antaa ääni".

Svart Records julkaisee Lasten Hautausmaan levyn IV 24.1.2020

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)