Electric Boys (Swe), la 8.5.
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Electric Boys rysäyttää keväällä Helsingissä.
Electric Boys kulki lujaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa. Funk-O-Metal Carpet Ride -albumin hitti All Lips N' Hips nousi Billboardin listalle ja pyöri videona Music Televisionissa. Maailmanlaajuisen keikkailun ohessa syntyi kakkosalbumi Groovus Maximus, joka äänitettiin Abbey Roadin studiolla Lontoossa. Levyltä nousi hitiksi biisi Mary in the Mystery World.
Electric Boysin kolmas pitkäsoitto Freewheelin' ilmestyi vuonna 1994, mutta samalla into rockiin oli hiipunut. Electric Boys kuopattiin, mutta väliaikaisesti.
Sen jälkeen laulaja-kitaristi Conny Bloom ja basisti Andy Christell ehtivät mm. vaikuttaa Hanoi Rocksin kokoonpanossa vuodet 2005-2009.
Vuonna 2009 comebackin tehnyt Electric Boys julkaisi vuonna 2018 albumin The Ghost Ward Diaries, jonka myötä bändi kiersi mm. Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa kopla vieraili viimeksi keväällä 2019, joten keväällä 2021 on todellakin korkea aika kokea korkeaoktaanista katurockia livenä lähellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































