Vahtera, Penni
Tapahtuma on siirtynyt päivälle 3.6.2021.
Alkuperäiselle päivämäärälle 27.1.2021 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 8.3.2021 mennessä.
***
Vahtera ja Penni On The Rocksiin
"En oo enää parikymppinen, mut en oo myöskään viel nähny kaikkee. Oon kerenny kyllä kokemaan yhtä sun toista, ja kaikki luulee et mulla on tässä vaiheessa jo kaikki selvillä, mut ei mulla oikeesti oo."
Vahtera, koko nimeltään Meri Vahtera, laulaa aikuisen ihmisen maailmasta. Siitä, kun on muitakin ilon- ja huolenaiheita kuin dokaaminen ja yhden illan jutut. Parisuhteiden raastavuudesta ja toisaalta ihanuudsta. Vahteran musiikissa kuuluu skandinaavinen viileys samalla kun se etenee suomalaisten modernien popikonien viitoittamalla tiellä. Kappaleissa kietoutuvat toisiinsa haikeus, lohdullisuus ja toiveikkuus.
Meri on keikkaillut pienimuotoisesti ja harrastanut musiikkia koko elämänsä sen ollen hänen intohimonsa. Meri on myös pelannut salibandya SM-tasollakin asti, mutta vasta jätettyään lajin loukkaantumisten takia, hän päätti ryhtyä toimeen musiikkiuransa edistämiseksi. Hän osallistui vuoden 2016 Voice of Finlandiin ja sijoittui kilpailussa lopulta kolmanneksi. Moni muistaakin kaudesta ainoastaan Merin; hattupäisen helsinkiläisen joka lauloi tekstit niin, että jokainen uskoi. Kisan kautta hän tapasi tuottaja Jonas Olssonin, jonka kanssa näkemykset musiikista ja artistiudesta kohtasivat. Meri ja Jonas alkoivat tekemään musiikkia yhdessä ja vuonna 2017 Vahtera solmi Levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.
Vahteran ensimmäinen albumi "Vahtera" julkaistiin keväällä 2020 Universal Musicin kautta.
Illan avaa Helsinkiläinen pop-artisti Penni.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































