Quantcast
A La Malmi: Rosita Luu, M | Malmitalo

A La Malmi: Rosita Luu, M

Hinta: 15.00 € / 12.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

A la Malmi: Rosita Luu, M ke 6.10.2021 klo 19.00

A la Malmin huhtikuinen perjantai-ilta tarjoilee näennäisesti eteeristä ja herkkää, mutta tarkemmalla kuulemalla viekkaan nyrjähtänyttä musiikkia. Rosita Luu ja M yhtyeineen marssittavat kumpainenkin lavalle energiaa, joka jää kuulijan päähän pyörimään kuin itsestään. Huhtikuu on kuukausista julmin, sanoi eräs ajattelija joskus ja virnisti!

M -artistinimen takaa löytyy laulaja-lauluntekijä Minja Koski. Syksyllä 2017 ilmestyneellä Tehtaantyttö -debyytillä Kosken tekemät kappaleet, omalaatuinen ja herkkä ääni, sekä tuottaja Miikka Ahlmanin persoonalliset äänimaisemat vakuuttivat niin kriitikot kuin kuulijatkin. Soundi arvioi levyn viidellä tähdellä ja MTV valitsi sen vuoden parhaaksi kotimaiseksi albumiksi. Näytän missä asun - kakkosalbumi taasen valittiin Emma-ehdokkaaksi kriitikoiden valinta -kategoriassa. Koski oli myös ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi kyseisen albumin sävellyksistä ja sanoituksista. Lokakuussa 2020 ilmestyneen Punainen ovi -albumin kappaleet ovat saaneet innoitusta unista ja ajassa matkustamisesta. Teemallisesti artisti on leikitellyt ajatuksella uudestisyntymisestä sekä pohtinut identiteettiä; sen rakentumista, rakentamista ja siitä luopumista. Tuotannollisina inspiraation lähteinä ovat toimineet venäläisen kaivoskaupungin disko, keskiaikaiset legendat sekä 60-70 -luvun brittiläinen rockmusiikki.
M on lunastanut paikkansa kotimaisen pop-skenen kiinnostavimpien artistien joukosta. Kosken ja Ahlmanin lisäksi M:ssä vaikuttavat muusikot Simo Saukkola, Jussi-Pekka Parviainen ja Aleksi Kaufmann.

Rosita Luu on laulaja-lauluntekijä Merita Berg hieman komeammalla nimellä sekä viisihenkinen yhtye. Berg tuli musiikkikentällä tunnetuksi Hullu Ruusu -yhtyeestään. Bändin ollessa tauolla syntyi Rosita Luu ja sen ympärille uusi uljas yhtye. Rosita Luun musiikki on nasevaa, puuterisen huuruista suomenkielistä poppia puukkohipoin eikä mikään ole mustavalkoista tai pyhää: kappaleissa keveät sekä raskaat, ehkä häpeällisiksikin mielletyt tunteet ja tapahtumat risteävät keskenään pörröisen pehmeäksi plyysityynyksi.
Helmi Levyt julkaisi 2018 Rosita Luun debyyttialbumin nimeltä SOS. Rosita Luun toinen albumi Samettisuu ilmestyi syyskuussa 2020 saaden messevän vastaanoton, mm. Helsingin Sanomissa levy arvioitiin neljän tähden kehuvalla arviolla.

A la Malmi on Malmitalon uusi klubisarja, joka esittelee kiinnostavinta, tuoreinta ja kovimmassa nosteessa olevaa kotimaista musiikkia akustisesti upeissa konserttisalipuitteissa. A la Malmi ei välitä genrerajoista vaan tarjoilee kuulijoiden eteen parhaat itsenäisen musiikin tekijät, joita maa päällään kantaa.

Tule Malmille pitämään homma aitona!

[ALWAYS_EXPANDED]Asiakkaiden turvallisuuden vuoksi Malmitalo rajaa tapahtuman katsojamäärää turvavälien toteuttamiseksi sekä huolehtii hygieniasta tehostetusti. Malmitalon salien istumapaikoista n. 50% on pois käytöstä tapahtuman aikana. Numeroidut istuinpaikat eivät ole käytössä. Numeroidun istuinpaikan ostaneita asiakkaita kehotetaan valitsemaan salista vapaa istuinpaikka tapahtumaan saapuessa.

* * *
Avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo).


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Ala-Malmin tori 1
Helsinki


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.