Garden Madness / Eija Keskinen - Jyrki Setälä

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Garden Madness, Puutarhahulluus, on Eija Keskisen ja Jyrki Setälän yhteinen sävel, samansuuntaisista ajatuksista ja tunteista syntynyt näyttelykokonaisuus.

Taiteilijat lähestyvät teemaa sekä konkreettisella- että abstraktilla tasolla. Inspiraationa ja teosten alullepanevana voimana ovat toimineet havainnot omassa puutarhassa ja metsäluonnossa, yritykset järjestää ja hallita, ja toisaalta vain ihmetellä ja hyväksyä kasvien oikut. Abstraktimmalla tasolla teosten valmistamisen lähtökohtina ovat toimineet henkiseen kasvamiseen liittyvät ajatykset, ne voimat, joita sielun rosarioissa aika-ajoin myllertää.
Näyttelyteokset ovat syntyneet vuoden 2020-21 aikana, ja ovat valmistettu terävillä piirtimillä (Eija Keskinen) ja paperimaalaustekniikalla (Jyrki Setälä).
Kummatkin taiteilijat ovat opiskelleet samoihin aikoihin Kuvataideakatemiassa Helsingissä, ja ovat pitäneet useita yksityisnäyttelyitä sekä osallistuneet lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Yhdessä Eija Keskinen ja Jyrki Setälä ovat esiintyneet vuodesta 2018 toimineen Kävelymusiikkia-taiteilijaryhmän näyttelyissä.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn Galleria Pirkko-Liisa Topeliukseen Helsingin Hietalahteen! Näyttelyyn pääsee tutustumaan sekä gallerian normaaleina aukioloaikoina että varaamalla yksityisen vierailuajan.
Taiteilijat ovat läsnä näyttelyssä ystävänpäivänä 14.2.2021, joka on samalla näyttelyn viimeinen aukiolopäivä, klo 14-16.

http://galleria.pirkkoliisatopelius.com/events/2021/eija-keskinen-ja-jyrki-setälä/
https://www.facebook.com/events/248440096668735/

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Köydenpunojankatu 2 a D
00180 Helsinki
(2. kerros)

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Köydenpunojankatu 2 a D
00180 Helsinki
(2. kerros)

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)