Punavuoren jäälinna
Koffin puiston yläosaan rakentuu myös hieno jäälinna punavuorelaisten toimesta.
Kaupunkilaiset ovat eri puolilla kilvan lumen ja pakkasen innostamina aloittaneet toinen toistaan hienompia jäälinnaprojekteja.
Punavuoren eli Rööperin linna löytyy Koffin puiston yläosasta, allasalueelta tornin läheltä, luistinradan vierestä.
Halukkaat voivat osallistua rakennukseen. Voit jäädyttää kuutiot maito- ja mehutölkeissä ja tulla liimaamaan linnaan.
Mukaan kannattaa ottaa myös vettä palikoiden kiinnitykseen. Kuuma vesi toimii hiukan kylmää nopeammin. Hifistelijöille: sellainen pullo (esim. sporttipullo), josta saa puristettua vettä palikoiden väleihin pienellä paineella, toimii superhyvin.
- Palikan paikaksi kannattaa valita sellainen, että se tukeutuu sekä sivulta että alta hyvin jo paikalla oleviin palikoihin. Limittäinen, legomainen, asettelu tukee koko rakennelmaa parhaiten.
- Altaan viereinen roskis alkaa olla tosi täynnä. Viettehän siis roskat mennessänne tai muihin puiston roskiksiin.
- Lasten kanssa kannattaa olla sikäli tarkkana, että varsinkaan juuri kiinnitetyt palikat eivät ole kovin tiukasti kiinni. Muutoinkin linna on hyvä pitää enemmänkin ilostuttajana, eikä kiipeilyn tai koskettelun kohteena. Myöskään palikoiden nuoleskeminen ei ole suositeltavaa. Niitä kun on värjätty myös "ei-elintarvike"-ainesosilla.
Pidetäänhän tästä yhdessä huolta!
Palikoiden kiinnittämisessä tehokkaimmaksi todettua:
1. Lunta reilusti alle.
2. Vedellä lumi ihan sohjoksi, eli siten, että se ei ole enää valkoista.
3. Palikka pakoilleen ja napakka painallus.
4. Kannattaa lisätä lunta palikoiden jäliin vielä tässä vaiheessa. Lopuksi vettä palikan päälle. Se valuu hyvin rakosiin ja mahdollistaa jäätymisen.
5. Tässä kohtaa kannattaa testata, onko palikka jäätynyt paikalleen. Jollei ole, on välissä mahdollisesti vielä kastumatonta lunta.
- Jos palikassasi on sisällä jotakin muuta kuin nestettä, huolehdithan ystävällisesti siitä, että käyt lumien sulamisen jälkeen keräämässä nuo palaset roskikseen.
https://www.facebook.com/groups/iloverooperi/permalink/2922015234698762/
Jäälinna on upealla paikalla Koffarin valaistun tornin lähellä. Kuvat: Iina Paronen

Jäälinnoja on noussut jo moniin paikkoihin pakkasten ja toisten esimerkin innoittamana:
Munkkivuoren jäälinna
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































