Juustonaksupäivä
Suolaista juustonakuspäivää vietetään taas maaliskuussa!
Tämän päivän viettäminen ei voisi enää olla helpompaa! Hae itsellesi pussillinen tai miksei kaksikin juustonaksuja ja syö!
Juustonaksut syntyivät eläinruokatehtaassa vahingossa
Tarinan mukaan 1930-luvun Yhdysvalloissa eläintenruokavalmistaja jauhoi tuotantoprosessissaan kuivaa maissia hiutaleiksi. Jos jauhin tukkeutui, sen läpi syötettiin kostutettua maissia. Laitteen lämpö sai märässä maississa aikaan reaktion, että maissi paisui ja sai naksumaiseen muodon. Vähän mausteita ja avot, eläinruokatehtaan uusi herkku maistui myös ihmisille.
Kokeile herkullisia itsetehtyjä juustonaksuja
Ainekset
50 g voita
150 g cheddarjuustoa tai raastettua parmesanjuustoa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
Kaulitse taikina ohueksi levyksi. Leikkaa levy pieniksi neliöiksi tai salmiakin muotoon (n. 2cm) ja aseta leivinpaperille pellille. Voit myös muotoilla lusikalla pieniä kakkusia suoraan leivinpaperille.
Paista uunissa 180-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes juustonaksut ovat kauniin kullankeltaisia. Anna kuumien juustonaksujen hieman jäähtyä. Erinomaista dipin tai hyvän keiton kanssa. Voit varioida taikinaa ja lisätä mausteita makusi ja mielikuvituksesi mukaan. Esim. mustapipuria, persijaa, ruohosipulia tai vaikka tabascoa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































