Quantcast
Livestream: Tuula Ja Pirkko - Meil on aina Toro | Karanteeniteatteri, Suvilahden Tiivistämö

Livestream: Tuula Ja Pirkko - Meil on aina Toro

Hinta: alk. 13,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

He eivät oikeastaan juuri pidä toisistaan, mutta jostain tuntemattomasta syystä he ovat viettäneet koko elämänsä hyvin tiiviisti yhdessä. Toisin kuin vanhuksista ehkä yleensä luullaan, ikä ei ole jalostanut heitä seesteiseen suuntaan. Päinvastoin. Tuula rakastaa Cindy Crawfordia ja turvavälejä, Pirkko ei anna arvoa lastenlastensa savitöille eikä piirustuksille, eikä hän edelleenkään osaa leipoa. Tuula ja Pirkko on jätetty hankalan luonteensa vuoksi koronakaranteenin rauhaan jo hyvän aikaa sitten, ja siksi heillä on kaikki maailman aika elellä elämäänsä juuri niin kuin he itse lystäävät.


Erinäisten sattumien jälkeen Tuula ja Pirkko päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan, suunnata maalliset tomumajansa Finavian lippuluukulle, maksaa lentoveronsa kenties viimeisen kerran ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa. Eikä aikaakaan, kun Toron varjossa käydään tähänastisen elämän ehkä tärkeimmät keskustelut. Tällä matkalla saavat kyytiä niin Tuulan ja Pirkon tyttärien luutuneet asenteet äitejään kohtaan, kuin patriarkaattinen machokulttuurikin.


Löytyykö Fugen rannalta romanssi, ökyjahti vai Sean Conneryn rintakarva?


Esitys on kunnianosoitus hömelöydelle, elämänilolle, vapaalle tahdolle, tajunnanvirralle, omaehtoisuudelle, tyhmille jutuille, unelmille, ihmisyydelle, ihmisen lajityypilliselle tarpeelle valloittaa tuntemattomia alueita sekä itsemääräämisoikeuden tärkeydelle.


Käsikirjoitus ja ohjaus: Ria Kataja ja Minna Kivelä
Valosuunnittelu: Nina Sivén
Äänisuunnitelu: Esko Paavola
Kaikissa rooleissa: Minna Kivelä ja Ria Kataja


Ikäraja: Suositusikäraja K-15
Aika: klo 19:00


Esityksen kesto: 2 h, sis. väliaika.


Jokaisella lipulla voi katsoa esitystä yhdeltä laitteelta kerrallaan. Perhelippu on tarkoitettu esityksen katsomiseen isommalla porukalla, mutta kuitenkin samalta laitteelta. Tukilipulla voit halutessasi tukea teatteria maksamalla lipusta korkeamman summan.


Stream-lippu

Voit osallistua konserttiin live streamin välityksellä, alla olevia ohjeita seuraten.
Pääset katsomaan teatteria osoitteessa tiketti.stream lipustasi löytyvällä 13-numeroisella koodilla.

Lähetys aktivoituu klo 18:45, ja esitys alkaa klo 19:00. Live stream -koodi toimii yhdellä laiteella kerrallaan.


Stream-lippu on ostettavissa 3.5.2021 klo 22:00 asti ja tallenne katsottavissa 3.5.2021 23:59 asti.


www.karanteeniteatteri.fi


 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)







Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.