Minna Canthin päivä

Minna Canthin päivänä liputetaan kirjailija Minna Canthin ja tasa-arvon puolesta. Hän oli kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja naisten aseman puolestapuhuja.
Tänä päivänä suorastaan uskomattomalta vaikuttanut Minna Canthin elämä oli vielä omana aikanaan monin verroin haastavampi. Köyhän maahanmuuttajan tyttärestä kasvoi naisia sortavassa yhteiskunnassa aikansa koulutetuimpia sekä yhteiskunnallisesti merkittävimpiä kirjailijoita ja vaikuttajia. Lisäksi hän toimi vaimona, seitsenlapsisen perheen äitinä, sekä menestyvänä kauppiaana.
Syntymänimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson syntyi Finlaysonin puuvillatehtaan työläisen perheeseen 1844. Nuorta naista kiinnosti kutsumus oli opettaa ja kouluttautua. Tuohon aikaan naisille ei kuitenkaan ollut kätilökoulutuksen lisäksi tarjolla muuta koulutusta. Vasta 1863 perustettu kansakoulunopettajaseminaari antoi naisille mahdollisuuden opiskella suomenkielellä opettajaksi. Opiskelu kuitenkin jäi, hänen avioituessaan lehtorinsa kanssa, mutta sisäinen palo kirjoittamiseen ja valistamiseen ei suinkaan sammunut.
Minna Canth aloittikin kirjailijan uran miehensä toimittamassa sanomalehdessä ollen ensimmäinen suomenkielinen naistoimittaja. Erityisesti aikansa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten tyttöjen asemaan Canth tarttui rohkeasti. Hänen nuoruudessaan tyttöjä jopa varjeltiin liialta tiedolta ja puolet ruotsinkielisen koulun tunneista tytöille oli käsitöitä, etteivät nämä olisi sairastuneet "hermoheikkouteen".
Kirjoittaminen suuntautui myös näytelmiin ja sai tutustua ensimmäiseen suomenkieliseen teatterinjohtajaan ja ystävystyi tämän kanssa. Näytelmät pääsivätkin näyttämölle ja menestyivät hyvin. Itsekriittisenä Canth ei pitänyt omista töistään, koska niissä ei ollut tarpeeksi voimakkaita tunteita. Hän toi rohkeasti radikaaleja yhteiskunnallisia ajatuksiaan kirjoituksissaan liian sovinnaisena pitämäänsä yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.
Isänsä Tampereen Lankakaupan menestyksekkäänä perijänä hän loi paitsi perheelleen toimeentulon myös itselleen taloudelliset mahdollisuudet kirjalliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan.
1800-luvun lopun sosiaalista mediaa toimittivat sanomalehdet, näytelmät sekä Minna Canthin koti Kuopiossa. Kuopion nuori älymystö ja taiteilijat kävivät keskusteluja Canthin luona seurustellen ja oppien toisiltaan kirjallisuudesta ja näytelmistä.
Minna Canthin luona kerrotaan vierailleen muun muassa Karl August Tavaststjerna, Kaarlo ja Emilie Bergbom, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Halosen taiteilijasuvun jäsenet, Ernst Lampén ja Matti Kurikka. Myös kuopiolaisia yteiskunnallisesti aktiivisia naisia, kutenElisabeth Stenius, Selma Backlund, Betty Ingman, Lydia Herckman ja Elisabeth Järnefelt. Minna Canth oli loistava keskustelija, ystävä, ilonpitäjä, ideoiden saaja ja antaja.
Minna Canthin syntymäpäivä 19.3. on ollut liputuspäivä vuodesta 2003 alkaen.
Tutustu Minna Canthin kirjalliseen tuotantoon
Kuva: Ulrika Wilhelmina Johnson (Minna Canth) rippikouluikäisenä. Liisi Huhtala (toim.): Monisärmäinen Minna Canth. Snellman-instituutin julkaisuja A-sarja 20, 1998. Public Domain -
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: