BANNER2_ALT

Helsinki Biennaali 2021 -nykytaidetapahtuma

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Tapahtumasta:

Helsinki Biennaali 2020 -nykytaidetapahtuma järjestetään kesä-syyskuussa 2021 Vallisaaressa ja mantereella. 

Nykytaidetapahtuma esittelee 40 kuvataiteen huippua sekä Suomesta että maailmalta. Taidetta voi löytää niin vanhan tykkitien varrelta kuin ruutikellareista ja tyhjilleen jääneistä asuinrakennuksistakin. Tapahtumassa nähdään myös virtuaalisesti koettavia elämyksiä.

Helsingin kaupunki ja HAM Helsingin taidemuseo päättivät siirtää alunperin viime kesälle suunnitellun biennaalin kesältä 2020 kesälle 2021.

Helsinki Biennaali on sitoutunut jo julkistettuun sisältöön ja taiteilijoihin sekä muihin ohjelma- ja tapahtumakumppaneihinAikaamme leimaa vahvasti myös virtuaalisten kokemusten tarve, ja nämä elementit otetaan entistä laajemmin huomioon biennaalin suunnittelussa vuodelle 2021.

Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa vuonna 2021. Biennaali on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke, ja sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Biennaali on osa Helsingin kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteita ovat muun muassa kansainvälisen vetovoiman lisääminen sekä merellisyyden kehittäminen. Helsinki Biennaali korostaa toiminnassaan vastuullisuutta, ja tapahtuma toteutetaan kestävän kehityksen arvojen mukaisesti.

Helsinki Biennaali Vallisaaressa 12.6.- 26.9.2021. 

Helsinki Biennaalin taiteilija-esittelyt

Vallisaaren palvelut ja lautta-aikataulut löydät täältä vallisaari.fi

Kuva: Vallisaari, Matti Pyykkö

https://helsinkibiennaali.fi/

Voit vinkata Stadissa-sivuille tapahtuman, uutisen tai antaa muun paikallisen juttuvinkin.

,

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi