Kahvilla kirjailijan kanssa
Kolmen tunnetun näyttelijän, Heidi Heralan, Aino Sepon ja Eija Vilppaan ideoima lämminhenkinen Kahvilla kirjailijan kanssa -ohjelmakokonaisuus tuo keskiöön kirjailijan ja näyttelijän kohtaamisen yhdessä yleisön kanssa.
Keväällä 2021 Kahvilla kirjailijan kanssa debytoi livestriimauksena ja näyttelijäkolmikon vieraaksi saapuu piispa ja dosentti Eero Huovinen. Aiheena on Huovisen omaelämäkerrallinen teos Äitiä ikävä (WSOY).
”Olemme ihan uuden edessä tässä livestriimaukseen siirtymisessä. Elävän yleisön edessä hetki on aina ainutkertainen, striimattu tallennetaan ja ainutkertainen hetki monistuu. Tuleeko siitä jotakin syvempää tai ikään kuin painavampaa? Onneksi meillä on piispa vieraana. Et eihän tässä ole mitään hätää!”, näyttelijäkolmikko toteaa nauraen.
Ajatus Kahvilla kirjailijan kanssa -tilaisuuksista lähti pitkäaikaisilta näyttelijäkollegoilta ja ystävyksiltä Heidi Heralalta, Aino Sepolta ja Eija Vilppaalta teatterin peruskorjauksen aikana väistötiloissa Sörnäisten Leipätehtaalla.
”Lähtökohtana meillä oli berliiniläinen rouheus, itse tehtyjä paksuja voileipiä ja lasi viiniä tai kuppi kahvia. Ravintoa sielulle ja ruumille”, kolmikko summaa.
”Olemme yleisöä vastassa jo ala-aulassa. Yksi meistä on illan päähaastattelija ja kaksi muuta kysyvät kirjailijalta täydentäviä kysymyksiä. Yhdessä vuorotellen luemme pätkiä kirjailijan teoksista, ja toisinaan myös teatterin muita näyttelijöitä yllätysvierailee laulamassa, soittamassa, tanssimassa tai lausumassa.”
”Kutsuttavat kirjailijat ovat keskenään erilaisia. On kirjallisuuden arvostetuimpia palkintoja kahmineita, bestsellereiden kirjoittajia, runoilijoita, tietokirjailijoita, esikoiskirjailijoita, milloin kutsutaan yksittäisen teoksen perusteella, milloin aiheen ja milloin kirjailijan itsensä vuoksi. Olemmehan me itsekin erilaisia, kuka tulee maalta, kuka kaupungista. Yleisökin on keskenään erilaista”, näyttelijäkolmikko sanoo.
Kahvilla kirjailijan kanssa -tapahtumien kirjailijavieraina ovat aiemmin käyneet Annina Holmberg, Juha Itkonen, Sanna Karlström, Sirpa Kähkönen, Tommi Kinnunen, Leena Lehtolainen, Jani Mäkivalli, Sinikka Nopola, Tiina Nopola, Aulikki Oksanen, Riikka Pulkkinen, Saara Turunen, Kirsi Vainio-Korhonen ja Johanna Venho.
Kahvilla kirjailijan kanssa 20.4.2021 klo 16.
Taltiointi on jälkikäteen katsottavissa HKT:n Youtube-kanavalla 4.5.2021 asti.
Osallistu maksuttomaan tapahtumaan täällä!
Kuva: HKT
https://soundengine.fi/enginestudio/hkt_kahvilla/
https://www.youtube.com/c/hktfi/videos
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































