Procol Harum
Legendaarinen Procol Harum konsertoi jälleen Suomessa syksyllä 2021
Charmikkaasti ikääntynyt, toukokuussa 75 vuotta täyttänyt Procol Harum –yhtyeen perustajajäsen, kosketinsoittaja, laulaja ja lauluntekijä Gary Brooker toi yhtyeensä ensimmäistä kertaa Suomeen jo kesällä 1974. Tuolloin yhtye esiintyi Ruisrockissa, Turussa.
Suomi on aikojen kuluessa tullut Procol Harum -yhtyeelle tutuksi. Historiallisen ensivierailun jälkeen se on konsertoinut maassamme toistakymmentä kertaa. Lisäksi ahkerasti keikkaileva Gary Brooker on nähty suomalaisestradeilla muun muassa Eric Claptonin rinnalla ja Ringo Starr’s All-Starr Bandin vahvistuksena. Maailmaa hän on kiertänyt muun muassa George Harrisonin, Bill Wymanin ja Kate Bushin kiertuekokoonpanoissa.
”Jos joku Teistä paikalla olevan yleisön joukosta sattuisi muistamaan vuoden 1967, niin ehkä Te sitten satutte muistamaan myös biisin nimeltä A Whiter Shade of Pale?” - Näin kuuluu monissa Procol Harumin konserteissa sympaattisen, yleisön kanssa välittömästi kommunikoivan Gary Brookerin juonto. Yhtyeen ikoninen superhitti ”A Whiter Shade of Pale” nimittäin julkaistiin toukokuussa 1967 eli noin 53 vuotta sitten. Kyseessä on Procol Harumin melankolinen, Bachin musiikista vaikutteita ottanut debyyttisingle, jota on maailmanlaajuisesti myyty ennätykselliset yli 10 miljoonaa kappaletta.
Ikimuistoisten Procol Harum -klassikkojen joukkoon kuuluvat tietysti myös ”Homburg”, ”Conquistador”, ”A Salty Dog”, ”Grand Hotel”, ”As Strong as Samson” ja ”Pandora’s Box”.
Omien hittien lisäksi Procol Harumin konserteissa on kuultu myös The Beatles –yhtyeen musiikkia, perinteisiä rock-kappaleita ja jopa Jean Sibeliuksen ”Karelia Suite” kuten aikoinaan Helsingissä.
”Kullakin maalla on omat kansallissäveltäjänsä ja musiikintekijänsä. Jos mahdollista, niin sovitan mielelläni jonkun paikallisesti merkittävän musiikkiteoksen yhtyeemme konserttiohjelmistoon. Se on paitsi mielenkiintoista myös huomaavaista yleisöä kohtaan,” Gary Brooker kertoo.
Viimeisimpään Procol Harum –kokoonpanoon kuuluvat Gary Brookerin lisäksi kitaristi Geoff Whitehorn, basisti Matt Pegg, kosketinsoittaja Josh Phillips ja rumpali Geoff Dunn.
Kaikki edellä mainitut ovat kokeneita ja ansioituneita muusikoita. Geoff Whitehornin yhteistyökumppaneihin ovat kuuluneet muun muassa Elkie Brooks, Paul Rodgers ja Roger Daltrey. Matt Pegg on soittanut muun muassa Rick Wakemanin ja The Driftersin kanssa ja Josh Phillips puolestaan Pete Townsendin ja Midge Uren kanssa. Geoff Dunn on uransa aikana esiintynyt muun muassa Jimmy Pagen, Dave Stewartin, Van Morrisonin ja Manfred Mannin johtamissa kokoonpanoissa.
Konserttijärjestelyt: RH-Entertainment
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































