Kasarmitorin kesäterassi - Jaajon Superterassi
Kasarmitori heräsi jälleen henkiin torille kesäksi nousseen jättiterassin muodossa. Superterassi on yksi Helsingin uusista kesäterasseista vuonna 2025.
Torilla asiakkaita palvelee jopa 17 ravintolaa. Terassilla on ruoan ja juoman lisäksi ohjelmaa lähes joka päivä. Ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille. Meet&greet -tapahtumia sekä keskiviikkokeikkoja lapsille ja nuorille, mummodiskoa ja yhteislaulutilaisuuksia varttuneemmille sekä sunnuntaisin koko perheen ohjelmaa. 
Avajaispäivänä Superterassilla oli kostea, mutta iloinen tunnelma. Kuva: Jarno Koivula/Kruunu Studio
OHJELMAA
Torstai 12.6. Avajaiset ja ainutlaatuinen aikamatka Helsinkiin.
Superterassilla Helsingin historia ja nykypäivän elävä kaupunkikulttuuri kohtaavat hienolla tavalla.
Arkkitehti, cineasti Kari Nissisen (1941-2021) kuolinpesästä löytyneistä kaitafilmeistä koostettu elokuva alkaa 1950-luvun lopulta, kulkee 70-luvun raitiovaunuilla 3T ja 3B -linjoja sekä autolla osin jo kadonneiden puukaupunginosien katuja pitkin päätyen Kaivopuistoon 90-luvun alussa. Mykkäfilmejä säestää helsinkiläinen Rubber Motor Band. Yhtyeen jäsenet ovat Leena Virtanen, Ray Rummukainen, Iiro Pennanen, Tero Mikkonen ja Timo Partanen.
Klo 19.00 Ilari Hämäläinen show
Perjantai 13.6.
Klo 17.00 Muotinäytös Super Summer Fashion Show
Pe-su 20.-22.6. Superterassin Juhannus
Oletko koskaan viettänyt juhannusta kaupungissa tai Kasarmitorilla?
Superterassilla on grillit kuumana, juomat kylmässä ja sauna höyryää. Ravintolat ja juomatarjoajat palvelevat koko juhannuksen ja Kyrön Sauna on kuumana löylyttelijöille.
Saunavuorojen varaus osoitteessa: https://visit.kyrodistillery.com/pages/kyro-sauna-bar
Tiistai 1.7. Klo 13-15.30 Mummodisko: Muska & The Hot Dogs - MC: Tuija Piepponen, DJ: Mikko Haapalainen
Tiistai 5.8. Klo 13-16.00 Mummodisko: Meiju Suvas, Mika Ikonen & Anssi Häkkinen - MC: Tuija Piepponen, DJ: Mikko Haapalainen

Terassin tunnelmaa ilmasta käsin. Kuva: Jarno Koivula/Kruunu Studio
-------------------------
Keskiviikkoisin Kasarmitorilla nähdään ilmaiskeikkoja tunnetuilta kirkkaimta kärkeä edustavilta artisteilta.
18.6. Pike
25.6. Younghearted
3.7. Tupe
9.7. Sara Bee
16.7. Ressu Redford
23.7. Elastinen
30.7. Brädi ja muutaman dollarin tähdet
6.8. Etta
13.8. Happoradio
Tiistaisin ohjelmassa on karaokea klo 18 alkaen. Ulkokaraoke haastaa jokaisen hyppäämään mikrofonin varteen. Tule itse laulamaan tai nauttimaan muiden esityksistä.
Yhteislaulutilaisuuksia torilla tarjotaan joka toinen torstai Superterassilla klo 19.00 ja 20.00.
Teemat:
19.6. Juhannustanssit
3.7. Rock ’n’ Roll Hall of Fame
17.7. Kaikki laulaa Allsång på Superterassi -yhteislaulutapahtuma
31.7. Uutta musiikkia 2000-luvulta
14.8. Euroviisu-allsång! Allsång på Superterassilla kaikki pääsevät laulamaan. Allsång på Skansenin tyyliin pääisassa on hauskuus ja yhteisöllisyys.
Perhesunnuntaita Superterassilla vietetään joka sunnuntai, jolloin ruoka- ja juomatarjonnan lisäksi ohjelmassa on erityisesti koko perheelle soveltuvaa ohjelmaa.
Luvassa lasten (ja miksei aikuistenkin) suosikkiartisteja ja tubesta tuttuja kasvoja.
Lisäksi terassilta tehdään livepodcastia maanantaista torstaihin päivittäin klo 10-12. Voit tulla katsomaan tuttujen podcast-juontajia ja vaihtuvia vieraita taltiointia paikan päälle.
TV-ohjelma Diilissä osallistujat kilpailivat kuusi viikkoa kestäneessä reality-ohjelmassa, jonka voittajalle oli luvassa pesti terassin tapahtumapäällikkönä.
Diilin voittaja Arttu Seppälä sai halutun paikan Superterassin tapahtumapäällikkönä. Lisäksi terassin tiimissä on Aki Keskitalo, joka voitti Diilin vuonna 2023.
Iloiset terassin pyörittäjät, Aki Kesitalo ja Arttu Seppälä, poseerasivat tulevalla Superterassilla keväällä 2025. Kuva: Kruunu Studio
Superterassia operoiva kolmikko Arttu Seppälä, Jaajo Linnonmaa ja Aki Keskitalo.
Torin avajaispäivän tunnelmaa.
Ravintoloita mukana ovat mm. hienostunut Finnjävel, viinibaari Bricco, mehukkaita höyrytettyjä ja täytettyjä sämpylöitä loihtiva baobao, Kauppatorin mehevistä lihapiirakoista ja muista leivonnaisistaan tunnettu Eromanga, sekä Hampurilaisistaan palkittu ja Herttoniemestä ponnistava kortteliravintola Treffipub.
Torille suunniteltu Kyrön sauna oli rakenteilla viikkoa ennen avajaisia.
Valmiin saunan vilvoittelijoita.
Kasarmitori on aiemminkin palvellut kesäterassina, kun se vuonna 2021 toimi kaupungin tuottamana kesäterassina Senaatintorin ollessa remontissa. Senaatintorin kesäterassilta aiemmalta vuodelta tuttu urbaani puutarha-konsepti teki torista vihreän ja tunnelmallisen keitaan. Vuonna 2023 Kaupunkitilat ei löytänyt Kasarmitorille operaattoria ja terassia ei toteutettu.
https://www.superterassi.fi/
Lisää tunnelmia ja artistijulkistukset Jaajon pelaaja2 Instakanavalla
Kuvat: Kruunu Studio / Jarno Koivula
Lue myös: Kesän näyttävin terassi nousee Kasarmitorille
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































