Aaron Hermunen - Emerald Green
Pala havaintoa voi olla merenvihreää, kasselinvihreää, myrkynvihreää, kreikanvihreää, smaragdinvihreää tai ruman vihreää. Vihreä on katsojan silmässä. Maalari käyttää vapauksiaan tulkita ja antaa painoarvoa näkemälleen, kokemalleen ja aistimalleen. Komplementtiväreillä taiteilija ehkä kirkastaa tulkintaansa ja lopulta voi vain arvailla, mikä on ollut olevainen, mikä oli olennaista (urbaani)maisemassa. Maalari etsii merkityksiä tyhjyyden ja maalatun väliltä. Hän käyttää maisemaa tekosyynä maalata; maalaus on olemassaolon metafora.
Aaron Hermunen (s.1977) on valmistunut taidemaalariksi Turun Taideakatemiasta 2008. Nykyisin hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Hermunen on vuodesta 2004 alkaen pitänyt 12 yksityisnäyttelyä, sekä ollut mukana kymmenissä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä. Vuosina 2008–2011 Hermunen toimi aktiivisesti Turun Taiteilijaseurassa, mm. puheenjohtajana. Hän on ollut mukana monissa projekteissa järjestäjänä (mm. Kulttuuripääkaupunki Turku 2011). Pääsääntöisesti Hermunen maalaa tempera-, akryyli- ja öljyväreillä puoliabstrakteja tutkielmia maisemista. Näyttelyn toteutumista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, sekä mesenaattimaalaus-projekti.
http://galleria.pirkkoliisatopelius.com/events/2021/aaron-hermunen/
https://www.facebook.com/events/474439297197702/?ref=newsfeed
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































