Pikkutonttu kiikaroi – Satu Sopanen & Tuttiorkesteri
Joulupukki tarvitsee apua! Tarinallinen konsertti kutsuu lapset mukaan laulamaan ja leikkimään.
APUA, APUA!?Hajamielinen joulupukki on unohtanut, mitä lauluja joulun alla lauletaan! Pukille täytyy pikaisesti laatia lista joulun ja talven hittikappaleista! Tontut lähtevät salaiselle tiedusteluretkelle. Nyt tarvitaan viisaita neuvoja lapsilta, jotta tehtävä onnistuu!
Jo yli 30 vuotta lapsia laulattanut?yhtye jatkaa suomalaisen lastenmusiikin huipulla. Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin tavaramerkki on lumoavat musiikilliset tarinat sekä yhdessä laulamisen ja leikkimisen riemu – konserttielämys tempaa mukaansa niin pienet kuin isommatkin kuulijat!?Nämä musiikin moniosaajat ja lastenlaulattamisen todelliset ammattilaiset ovat tuttuja niin Pikku Kakkosesta kuin konserttiareenoilta ympäri Suomen.
Emma-palkitun yhtyeen ohjelmistoon kuuluu kymmeniä klassikoiksikin muodostuneita hittikappaleita, perinteisiä lastenlauluja unohtamatta.?
19.12.2021 13:00 ja klo 15:00
Kesto:45 min
Ikäsuositus: kaikenikäiset
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































