Sähköiset sunnuntait
Sähköinen sunnuntai -pajoissa tutustutaan sähköön, sähkön käyttöön ja sähkön historiaan tutkimisen ja askartelemisen kautta. Pajassa on esillä päivän teemaan liittyvä kokeilupiste, sekä välineet ja ohjeet oman askartelun tekemiseen. Paikalla on työpajaohjaaja, joka tarpeen mukaan neuvoo askartelevia perheitä. Työpajan sisältö vaihtuu kuukausittain.
Elo-syyskuun pajoissa tutkitaan hankaussähköä ja askarrellaan pölyhuiskuja. Lokakuun teemana on sähkövaraus, jota todennetaan rakentamalla kompasseja ja elektroskooppeja. Marraskuussa tutustutaan sähkömoottorin toimintaan ja askarrellaan sähköpörriäisiä. Joulukuun pajoissa puolestaan yhdistetään virtapiiri ja kokeillaan, kuinka oman jouluvalokoristeen saa syttymään.
Vaativuustasoltaan syys-lokakuun teemat soveltuvat parhaiten pienimmille askartelijoille (5-9v) ja marras-joulukuun sisällöt hieman isommille lapsille (9-12v).
Työpaja sisältyy pääsylipun hintaan (alle 7v 0€, 7-18v 5€).
Sähköiset sunnuntait toteutetaan yhteistyössä Sähköturvallisuuden ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n kanssa.
https://tekniikanmuseo.fi/lapsiperheiden-sahkoiset-sunnuntait-yhteistyossa-stek-ryn-kanssa/
https://www.facebook.com/events/564280797921716/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































