Helsingin Juhlaviikot 2021: Lasten laulavat tiedekysymykset (peruttu)
Lasten Laulavat Tiedekysymykset
Lasten tiedekysymykset -konsertti on saanut alkusysäyksen Helsingin Sanomien samannimisestä palstasta, jossa lapset kysyvät kaikkea maan ja taivaan väliltä ja tutkijat vastaavat kysymyksiin. Helsinkiläinen lauluntekijä-muusikko Suvi Isotalo on säveltänyt ja sanoittanut kysymysten pohjalta lauluja, kuten Miksi mummo ei nuku talviunta, Ovatko krokotiilit iloisia, kun niille syntyy poikasia, Voiko ihminen teleportata, Miksi pippelissä on luuta jne. Lauluista tehdään albumi, joka julkaistaan konsertin yhteydessä Huvilassa. Albumin ja konsertin tarkoituksena on tuoda uutta musiikkia lapsille, joka on lähtöisin heidän ajattelustaan. Laulut ovat hauskoja, musiikillisesti rikkaita ja sivistäviä. Konsertti on tarkoitettu koko perheelle. Laulujen kohderyhmä on 3-10 -vuotiaat, mutta pienemmät/isommatkin mahtuvat mukaan. Levyllä on vaikuttava joukko vierailevia solisteja, kuten Matti Johannes Koivu, Nemat Battah, Mari Rantasila, Ville Malja, Jouni Aslak, Susanna Haavisto ja Sinikka Sokka. Konsertissa on sekä istuma- että seisomapaikkoja voimassa olevat rajoitukset huomioiden. Istumapaikat eivät ole ennakkoon varattavissa.
Ovet avataan klo 10.30
Lasten Laulavat Tiedekysymykset aloittaa klo 11.00
Lisätiedot: helsinkifestival.fi
https://helsinkifestival.fi/event/lasten-laulavat-tiedekysymykset/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































