Street Fishing Helsinki - kenestä Stadin Kalakunkku?
Rentomielinen ja kaikenikäisille suunnattu kalastuskilpailu Kaisaniemenrannassa.
Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestää Street fishing -kilpailun Helsingissä torstaina 12.8.2021 klo 17:30–20:30. Kaksihenkisin joukkuein käytävä kilpailu käydään Eläintarhan- ja Kaisaniemenlahden ympäristössä. Nuoret kalastajat saavat tasoitusta.
Kisassa on yksi sarja, jossa mitataan neljä pisintä kalaa (huom. 1 / laji!) ja yhteispituus ratkaisee paremmuuden. Kalat kuvataan järjestäjän antamalla mittalaudalla, jonka jälkeen kalat voi halutessaan vapauttaa. Kalat joita ei vapauteta tulee lopettaa saaliiksi saamisen yhteydessä.
Kisassa on vain yksi sarja, mutta kukin nuori (syntynyt 2003 tai myöhemmin) saa 5 cm hyvitystä joukkueensa eduksi.
Kisassa saa kalastaa millä tahansa vapakalastusmenetelmällä, käytössä kerrallaan yksi vapa/ kalastaja. 18–64 -vuotiailla kilpailijoilla tulee olla kalastonhoitomaksu suoritettuna, mikäli he kalastavat heittokalastusvälinein. Muita lupia ei tarvita.
Osallistumismaksut, nuoret 0 €, SVK:n aikuisjäsenet 5 € ja muut aikuiset 10 €/hlö, maksetaan paikan päällä käteisellä tai mobilepaylla. Käteismaksu ja mielellään tasaraha.
Kilpailijat osallistuvat kilpailuun omalla vastuullaan.
Joukkueinfo sekä sääntökertaus joukkueille pidetään 17:20 kilpailukeskuksessa (Kaisaniemenranta 11). Tulkaa siis ajoissa.
Kolme kärkijoukkuetta palkitaan kisan jälkeen lahjakortein (2 x 75 €, 2 x 50 €, 2 x 30 €) Suomen suurimpaan ja tuotevalikoimaltaan laajimpaan kalastustarvikeliike Ruoto Mega Storeen ja sen verkkokauppaan! Lisäksi voittajakaksikko saa vuodeksi käyttöönsä tittelin ”Stadin Kalakunkku” ja on tuloksellaan mukana kilpailemassa ”Vuoden katukalastaja” –tittelistä palkintoineen.
ILMOITTAUTUMINEN tapahtuu paikan päällä tai etukäteen sähköpostitse osoitteeseen mauri.suojanen@vapaa-ajankalastaja.fi.
Tervetuloa!
Lisätiedot:
http://www.fisuun.fi/tapahtuma/street-fishing-helsinki-12-08-2021
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































