Lauloit juuri -lyhytelokuva
Lauloit juuri on vajaan puolen tunnin mittainen lyyrinen läpileikkaus yhdeksäntoista koillishelsinkiläisen elämästä – kivusta ja toipumisesta, rauhasta ja läsnäolosta. Elokuvan käsikirjoitusmateriaali on syntynyt keväällä 2021 pidetyissä etätyöpajoissa, ja se on kuvattu eri puolilla Koillis-Helsinkiä osallistujille merkityksellisissä paikoissa.
Elokuva on osa Koillis-Helsingin Paikallismaisemia-festivaalilla.
Ulkoilmaelokuvateatteri pystytetään Maatullin vanhan koulun edustalla olevalle aukiolle kävelymatkan päähän Puistolan asemalta.
Ensi-iltapäivänä 18.9. se esitetään useita kertoja klo 19.30–22 välillä. Samana iltana paikalla voi nähdä myös Zodiak - Uuden tanssin keskuksen lyhytelokuva Missä täällä tanssitaan.
Esitysajat ja -paikat:
La 18.9. klo 19.30-22 Maatullin vanhan koulun piha (Kimnaasipolku 5)
Ma 20.9. klo 10-16 Suutarilan kirjasto (Seulastentie 11)
Ti 21.9. klo 10-16 Suutarilan kirjasto (Seulastentie 11)
Näytöksiin ei ole ennakkovarausta. Ulkoilmanäytöksiin mahtuu runsaasti katsojia, mutta sisätiloissa järjestettäviin esityksiin kokoontumisrajoitusten mukaisesti vain muutama katsojaa kerrallaan. Näytöksiin on vapaa pääsy.
Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyön ja Pohjois-Helsingin Bändikoulun lyhytelokuva Lauloit juuri saa ensi-iltansa Paikallismaisemia-festivaalilla Helsingin Tapulikaupungissa lauantaina 18. syyskuuta. Yhteisötaideprosessin lopputuloksena syntynyt elokuva on osa Valokeilassa Koillinen -taidehanketta.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































