Hanna Saarikoski – Äkkiä on ilta Kaija Hinkula – Fire Hose 50 Bar Minna Suoniemi – Tiheää vettä

HANNA SAARIKOSKI: ÄKKIÄ ON ILTA

”Jokainen seisoo yksinään maan sydämellä, / hänet lävistää auringon säde, / ja äkkiä on ilta.”
Salvatore Quasimodo

Hanna Saarikosken uudessa video-installaatiossa seitsemän erillistä videota rakentavat illuusion ehjästä maisemasta. Materiaali teosta varten on tallennettu vuosien 2015 – 2021 aikana, seitsemässä eri kuvauspaikassa. Kuvien suunta noudattaa todellisia ilmansuuntia.

Vaikuttaisi että juuri mitään ei tapahdu. Varis lentää puun latvaan, hakkuuaukion laitaan ilmestyy tuore pöllipino. Jokainen näyttö on kuin liikettä sisältävä maisemamaalaus, elävä taulu. Kaikkea ei voi havaita samalla kertaa. Autiotalo selän takana romahtaa samalla kun huomio on kiinnittynyt kaakossa pyörivään lintuparveen. Lunta sataa, toisaalla nousee kuu.

Hanna Saarikoski (s. 1978, Kannus) asuu ja työskentelee Somerniemellä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta 2008. Tuotannossaan hän yhdistää maalausta, piirtämistä, videotaidetta, installaatioita ja performatiivisia elementtejä. Saarikosken teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa mukaan lukien Mäntän Kuvataideviikot 2012, Aboa Vetus & Ars Nova ja Emma.

Kiitos: Taike, Suomen Kulttuurirahasto ja Alfred Kordelinin säätiö

KAIJA HINKULA: FIRE HOSE 50 BAR

Maski, matkamuisto ja 50 metriä paloletkua.

Kaija Hinkulan teoskokonaisuus Fire Hose 50 Bar koostuu maalauksesta ja readymade-elementeistä. Installaatiossa esineet sekottuvat maalattuihin pintoihin muodostaen kaksi- ja kolmiulotteisia sekä tilallisia teoksia laajennetun maalauksen kontekstissa. Missä maalaus alkaa ja mihin se loppuu? Mitä tapahtuu kun arkiset objektit asetetaan uuteen järjestykseen ja kontekstiin?

Näyttelyn teokset luovat visuaalisia ajatusyhteyksiä, joissa todellisuus ja fantasia yhdistyvät. Viittaukset nykymaailmaan ja sen tapahtumiin – Hinkulan symbolisesti käyttämät esineet, kuten sammutusvälineet ja ostoskärryt muuntautuvat osaksi värikästä asetelmaa ja maailman pelikenttää. Syntyy leikki, joka voi muuttua myös absurdiksi.

Kaija Hinkula (s. 1984) valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2008 sekä kuvataiteen maisteriksi vuonna 2021 Kuvataideakatemian maalauksen osastolta. Hinkula on kiinnostunut perinteisten taidemuotojen rajoista ja maalauksen moninaisuudesta nykykontekstissaan. Teoksissaan hän käyttää usein materiaaleja arkielämästä yhdistäen teosten muotokieleen lainauksia modernistisen maalaustaiteen historiasta. Hänen teoksiaan on mm. Valtion ja Oulun Taidemuseon kokoelmissa.

MINNA SUONIEMI: TIHEÄÄ VETTÄ

Minna Suoniemen näyttely Tiheää vettä kietoo valokuvan ja filmin materiaalisuutta aikaan, vanhenevaan kehoon ja ylisukupolviseen kehokokemukseen.


Mummu syntyi vuonna 1924. Se nainen oli vähän liikaa, aina liian hullu ja rohkea niissä kyläpahoissa, minne ne muutti. Lopuksi, sairaalassa, mummu sanoi äidille “oon mä ollut paha, mut oon mä ollut hyväkin”. Mietin, että jotain siitä kehosta ja olemisen tavasta on minussa.

Kamera on vuodelta 1972 niinkuin minäkin. Sen sisään oli patterit hapettuneet ja se menee välillä oikosulkuun, filmi pyörii hitaammin ja siihen tallentuu katkoksia. Filmi on sekin vanhentunut, valo tarttuu epätasaisesti sen pintaan. Me ollaan kulunutta materiaa.

Keväällä 2021 lapsi sai koronan ja jouduttiin eristykseen kahdestaan. Pyörittiin kodin eri huoneissa ja katsottiin vaihtuvia säitä, ajan kulumista eri vuorokaudenaikoina viikko, kaksi, kolme. Ollaan siten samanlaisia, että yhteentörmäyksiltä ei vältytty.

Tein kylpyhuoneeseen pimiön, kehitteen kahvista, c-poretableteista ja ruokasoodasta, kiinnitteen suolasta ja vedestä. Kuvasin meitä vankina näissä huoneissa, hyvinä ja pahoina hetkinä. Opin eri huoneiden valon ja valotusajat. Valo matkasi jostain kaukaa ikkunan läpi, oli aika, tila ja me, ei oikein muuta.

Huuhtelin suolavedellä nenäonteloa. Silloin mietin, että suolaista vettä on meidän sisällä, lapsen, mun, äidin, mummun. Pimiössä tiheä suolavesi kiteytyi parissa päivässä möykyiksi astian reunoille. Meissä se virtaa. Voiko siitä mummusta jotain virrata minussa.

Forum Boxin näyttelyssä on 4k-video, vuoden 1972 sankyo-kameralla kuvattu filmi, älypuhelimen pahvilaatikolla otettuja kuvia, pimiö, kahvia, suolaa ja vettä.

Minna Suoniemi on (s.1972) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on kiinnostunut kuvan ja äänen mahdollisuuksista kehollisen kokemisen ja feministisen tietämisen tapoina. Hän on teoksissaan tarkastellut kontrolliin, kehoon, luokkaan ja perheeseen kietoutuvia kysymyksiä. Suoniemen teoksia kuuluu mm. Kiasman, HAMin, Saastamoisen säätiön ja valtion taidekokoelmiin.

http://www.minnasuoniemi.com

http://forumbox.fi