The Manhattan Transfer
Maailman parhaaksi lauluyhtyeeksi tituleerattu The Manhattan Transfer joutuu siirtämään Suomen-kiertuettaan vuodella eteenpäin koronapandemian takia. Musiikissaan mm. poppia, bluesia ja jazzia taidokkaasti yhdistelevä lauluyhtye saapuu maahamme joulukuussa 2021, jolloin yhtye esiintyy Hyvinkääsalissa 11.12.2021, Kuopion Musiikkikeskuksessa 12.12.2021, Oulun Madetojansalissa 13.12. 2021, Tampere-talossa 15.12.2021 ja Helsingin Kulttuuritalolla 16.12.2021. Näistä uusina paikkakuntina mukaan tulevat Oulu ja Kuopio.
Useita kertoja loppuunmyydyille saleille Suomessakin esiintyneen The Manhattan Transferin konsertteihin jo ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuonna. Liput voi myös halutessaan palauttaa Lippu.fi:hin tai Ticketmasteriin 30.11. 2020 mennessä, jolloin rahat saa takaisin. Oulun ja Kuopion konserttien lipunmyynti alkaa tänään.
Newyorkilaisyhtye The Manhattan Transfer julkaisi esikoialbuminsa vuonna 1971. Pitkäjänteisesti töitä tehnyt yhtye on sittemmin noussut valtavaan suosioon ympäri maailman. Ryhmän levyjä on myyty miljoonia kappaleita ja The Manhattan Transfer on saanut uransa aikana kymmenen Grammy-palkintoa sekä lukuisia muita tunnustuksia, yhtye on mm. valittu Vocal Group Hall of Fameen vuona 1998.
Yhä aktiivisesti konsertoivan The Manhattan Transferin perustajajäsen Tim Hauser menehtyi vuonna 2014, mutta yhtye on jatkanut menestyksen tiellä hänen muistoaan kunnioittaen myös tämän jälkeen. Hauserin tilalle kokoonpanoon nousi Trist Curless, joka täydentää jo vuosia yhdessä laulaneita Alan Paulia, Janis Siegeliä ja Cheryl Bentyneä. Suomessa The Manhattan Transfer nähtiin viimeksi vuonna 2018, jolloin julkaistiin myös heidän viimeisin studioalbuminsa The Junction.
https://www.kulttuuritalo.fi/tapahtuma/the-manhattan-transfer-2/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































