Nathan Evans (UK)
Yksi vuoden 2021 mielenkiintoisimmista läpimurroista, skotlantilainen Nathan Evans lähtee Euroopan-kiertueelle! Sea Shanty -merimieslauluista tunnettu laulaja nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa Tavastia-klubilla sunnuntaina 23. tammikuuta 2022.
Polkaistuaan käyntiin merimieslaulujen valtavan suosion maailmanlaajuisesti, Nathan Evans julkaisi tammikuussa 2021 debyyttikappaleensa "Wellerman" ja "Wellerman 220Kid & Killen Ted Remix" Universalin kautta. 'Sea shantyt', eli merimieslaulut ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa ja on pitkälti Evansin ansiota, että nuorempikin sukupolvi tutustuu kalastaja-aiheiseen kansanmusiikkiin.
Kaikki alkoi siitä, kun Airdriesta, Pohjois-Lanarkshiresta, Skotlannista kotoisin oleva Nathan Evans päätti aamun postinjakokierroksen jälkeen ladata esittämiään kappaleita TikTokiin. Ensimmäinen laulu oli cover-versio perinteisestä irlantilaisesta merimieslaulusta "Leave Her", joka juontaa juurensa viime vuosisadan alkupuolelle. Video keräsi valtavan määrän katselukertoja, kun ihmiset hurmaantuivat musiikista ja Evansin karismaattisesta esiintymisestä. Tällä hetkellä TikTokissa on yli 3,2 miljardia videota tunnisteella #seashanty.
Merimieslaulut ovat nousseet kulttimaineesta suuremman yleisön tietoisuuteen myös jalkapallojoukkueiden ja TV-ohjelmien siivittämänä. Manchester City loi oman merimieslaulumeemin ennen Crystal Palacen peliä, ja Jimmy Fallon ja The Roots esittivät version Olivia Rodrigon hitistä "Driver's Licence" Fallon Tonight -ohjelmassa. "The Wellerman" ja samaisen kappaleen remix-versio on noussut mm. Spotifyn viraalilistan ja iTunesin kärkisijoille, päässyt radioiden soittolistoille ja saanut maailmanlaajuista huomiota medioissa.
"Siihen aikaan, kun merimieslauluja laulettiin, niiden oli tarkoitus yhdistää ihmisiä ja pitää moraali korkealla", sanoo Nathan Evans, joka on toteuttanut juuri nämä asiat vuosisata myöhemmin kohottaen samalla ihmisten mielialaa pandemian keskellä.
https://tavastiaklubi.fi/events/74041/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































