Vuotalo 20 vuotta! – Maestro & Bettina: Redrama | Klubb Ankdamm | Svenska veckan
Kaksi vuosikymmentä keikkaillut ja koko kansalle Voice of Finlandin tuolista tuttu Redrama on yli 65 miljoonalla striimauksellaan yksi Suomen suosituimmista rap-artisteista myös kansainvälisesti.
Rapista monipuolisempaan crossover-ilmaisuun laajentanut Redrama yhdistelee musiikissaan vaikutteita ennakkoluulottomasti ja julkaisee nykyään tuotantonsa oman Non-Genre-labelinsa kautta.
Redrama on noussut ainoana suomalaisena englanniksi levyttävänä artistina kahtena peräkkäisenä vuonna radioiden soittolistan kärkeen vuosina 2013 ja 2014.
Hänet tunnetaan myös yhteistyöstään kansainvälisten nimiartistien ja -tuottajien kanssa. Clouds-tuplaplatinasinglellä Redraman kanssa duetoi Backstreet Boysistä tuttu A. J. McLean ja Redi on esiintynyt mm. Snoop Doggin, 50 centin ja Pinkin lämmittelijänä.
Uutta musiikkia työstetään parhaimmillaan koti- ja ulkomaisten huipputuottajien kanssa eikä nimekkäiltä yhteistöiltä jatkossakaan vältytä.
Redraman monipuolisiin ja hyväntuulisiin esiintymisiin lisäväriä tuo kitaristi Jere Haakana. Kaksikon kokemus ja musiikillinen osaaminen tarjoavat keikkakokemuksen, joka toimii yli genre-, sukupolvi- ja maakuntarajojen.
Liput Lippu.fi:ltä tai ovelta 1,5 h ennen esitystä
Kesto n. 120 min, sisältää väliajan
Klubi-ilta, A-oikeudet, Café Pokkari vastaa tarjoiluista.
Ovet aukeavat klo 18.30.
Redraman videoita: Redrama - Clouds (Explicit Version) ft. A.J. McLean - Bing video
https://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/3018634F35CC58A64BC620B9DDE0ABB6/Vuotalo_20_vuotta_
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
|
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat lahjaideoita ja lämmintä tunnelmaa |
![]() |
Näille suosituille joulumarkkinoille saapuu yli 60 bussia ympäri Suomea |
![]() |
Tämän näyttelyn kaikki taideteokset on tehty piparkakuista |
![]() |
Talvisirkuksessa nähdään supersankareita ja häikäisevää akrobatiaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syyskaudella |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa voi retkeillä meren äärellä tunnelmoiden |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |