Tunturin tarina (S) – Kino Helios
Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät. Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen.
Tunturin tarina on MRP Matila Röhr Productionsin luontoelokuvatuotannon vaativin projekti ja luontotrilogian aiemmat teokset ovat olleet menestyksiä; Metsän tarina keräsi Suomen elokuvateattereissa yli 90 000 katsojaa ja Järven tarina yli 191 000 katsojaa, ollen näin Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumentti.
Elokuvan taustakertomus perustuu Antti Tuurin ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä. Tämä on tarinan punainen lanka, joka kuljettaa katsojan läpi vuodenaikojen ja erämaiden kaikkina vuodenaikoina. Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen. Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät.
Maailmanmusiikin huippu, suomalainen Tuuletar-yhtye esittää musiikkiaan Tunturin tarina -elokuvassa. Tuuletar on kansainvälisesti menestynyt yhtye, jonka beatbox-rytmit ja omaperäiset sävellykset ovat hurmanneet yleisöjä ja kriitikoita ympäri maailmaa. Elokuvan score-musiikin on säveltänyt monesti palkittu ja Jussi-voittaja Panu Aaltio. Elokuvan on leikannut Ben Mercer. Tunturin tarinan tuottavat Hanna Kauppi ja Marko Röhr tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Productionsille ja sen levittää Suomessa Nordisk Film.
Kesto: 77 min
Ikäraja: S
Kieli: suomi
Tekstitys: suomi
Ohjaus: Marko Röhr
Käsikirjoitus: Antti Tuuri ja Marko Röhr
https://www.malmitalo.fi/fi/tapahtumat/event/11334B08AF3BF4809076755B59C739AE/Tunturin_tarina_S_
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































