Reiska Laine Quintet – Jazz'n'Jam
Laine on yli 50-vuotisen uransa aikana soittanut useissa kokoonpanoissa ympäri maailmaa, mutta varsinaista omaa yhtyettä hänellä ei aiemmin ole ollut. Nyt rumpali on vihdoin koonnut haaveidensa bändin, johon kuuluvat ihannekomppipari, kosketinsoittaja Seppo Kantonen ja kontrabasisti Ulf Krokfors sekä saksofonistilegendat Eero ”Koippa” Koivistoinen ja Juhani "Junnu" Aaltonen. Reiska Laine Quintetin jokainen yhtyeen jäsen on saanut Suomen Jazzliiton jakaman Yrjö-palkinnon. Laineen tavoin heidän vaiheisiinsa tiivistyy iso siivu suomalaisen modernin jazzin parasta menneisyyttä ja myös levytettyä historiaa – Laineen kanssa yhteenlaskettuna noin 160 vuotta.
Kvintetin ohjelmistossa saattaa olla joitakin sävellyksiä näiltä varhaisilta vuosilta, mutta varmasti myös uudempia Koivistoisen ja Kantosen sävellyksiä. Ja Laineen vaatimuksesta yhtye esittää ainakin kaksi John Coltranen, hänen ”epäjumalansa” levyttämää kappaletta. Syy on ymmärrettävä: viisitoistavuotias Laine kuuli Coltranea Helsingin Kulttuuritalolla jo marraskuussa 1961 – ja hänen ammatinvalintansa oli sitä myöten selvä. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jazz.
Kokoonpano onkin Laineen omien sanojen mukaan oikea "Dream Team".
Reiska Laine Quintet:
Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni
Seppo Kantonen, piano
Ulf Krokfors, kontrabasso
Reiska Laine, rummut
Junnu Aaltonen, tenorisaksofoni, huilu
https://www.malmitalo.fi/fi/tapahtumat/event/699FD0054DE8210D2CAE09D8864640B3/Reiska_Laine_Quintet
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































