Julkonsert med Mimmit på svenska – Palkittua lastenmusiikkia
Lasten suursuosikit Mimmit ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo yli 10 vuotta levyillä, TV-ohjelmissa, konserteissa ja kirjoissa! Ruotsiksi.
Musiikki yhdistää -konsertissa kuullaan Musapatti-lauluja sekä Mimmien hittibiisejä vuosien varrelta.
Vauhdikkaissa Musapatti-lauluissa seikkaillaan dinosaurusten maailmassa, ihmisen suolistossa, Etelämantereella ja tavataan löytöretkeilijöitä.
Rallatellen päähän uppoaa niin englantia kuin siivoamista ja vaikka mitä muuta mitä Musapattien nerokkaaseen päähän mahtuu.
Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja ovat julkaisseet kuusi kehuttua levyä.
Ystävyys-albumi valittiin vuoden 2017 lastenlevyksi. Levyt ovat saavuttaneet kolme Emma-ehdokkuutta.
Uusimman Musapatti-levyn Emma-ehdokkuus julkistettiin joulukuussa 2019. Musiikin lisäksi myös animaatiot ovat keränneet suurta suosiota, sillä Mimmit-animaatiosarja on myyty 40 maahan.
11.12.2021 klo 13:00 ja klo 15:00
Ruotsinkielinen konsertti.
Kesto: noin 45 minuuttia, ei väliaikaa
Ikäsuositus: 0–11 vuotta
Liput: Lippu.fi tai ovelta 1,5 t ennen
Järj. Vuotalo
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































