Nino Rota & Ennio Morricone Movie Themes Concert
Miltä kuulostaisi Huuliharppukostajan, La Stradan, Kummisedän, Suuren Gangsterisodan, Amarcordin sekä kymmenen muun klassikkoelokuvan musiikkia suuren orkesterin soittamana? Se selviää huhtikuussa, kun italialaismestareiden Ennio Morriconen ja Nino Rotan ikimuistoiset sävellykset pääsevät täyteen loistoonsa Vantaan Viihdeorkesterin konsertissa Musiikkitalossa.
Nino Rota (1911–1979) sävelsi musiikin yli sataan elokuvaan. Hän tuli tunnetuksi erityisesti Federico Fellinin luottosäveltäjänä, ja Amerikassa hänen läpimurtonsa oli Francis Ford Coppolan Kummisetä-elokuviin tekemänsä katkeransuloinen tunnusmelodia.
"Kun istun luomassa pianon ääressä, minulla on tapana olla onnellinen; mutta – ikuinen ongelma – miten voimme olla onnellisia toisten onnettomuuden keskellä? Teen kaikkeni tarjotakseni jokaiselle onnen hetken. Siinä on minun musiikkini ydin", Rotan kerrotaan sanoneen.
Ennio Morricone (1928–2020) oli yksi aikakautemme merkittävimmistä säveltäjistä. Musiikin yli 500 elokuvaan säveltänyt ja lukuisia kertoja palkittu Morricone muistetaan erityisesti Sergio Leonen 1960-luvulla ohjaamien spagettiwesterneiden ääniraidoista, mutta hänen repertuaarinsa on huomattavasti laajempi ja monipuolisempi. Oscar-palkinnon hän voitti vuonna 2016 musiikistaan Quentin Tarantinon elokuvaan The Hateful Eight.
"Hän ei ole vain suuri elokuvasäveltäjä, hän on suuri säveltäjä." Näin totesi Giuseppe Tornatore, italialainen ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Cinema Paradiso ja Malèna. Myös näiden elokuvien musiikkia on tarjolla Vantaan Viihdeorkesterin konsertissa Nino Rota & Ennio Morricone.
Konsertin johtaa Erkki Lasonpalo
https://www.viihdeorkesteri.fi/tapahtumat/nino-rota-ennio-morricone-movie-themes-concert
https://fb.me/e/1vPUc1V2b
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































