Allas Live: Gasellit
Gasellit on melodisen ja modernin rytmimusiikin sekä underground-räpin suorapuheisuuden yhdistelmällään ollut edelläkävijä, jonka musiikki soi niin valtavirran radioasemilla kuin vaihtoehtoisemmilla klubeillakin.
Gasellien kuudes studioalbumi Zen ilmestyi helmikuussa 2021 ja nousi heti ilmestyttyään Suomen listaykköseksi. Mielenrauhan etsimistä hektisessä ajassa käsittelevä albumi sisältää mm. hitit “Tilanne pääl”, “Kuvittele meidät siellä” ja “Me ei mennä rikki”. Pitkäsoiton kaikki 15 biisiä nousivat julkaisupäivänä Spotifyssa Suomen 23 kuunnelluimman kappaleen joukkoon, mikä teki Zenistä koko maailman 10. kuunnelluimman uutuusalbumin. Albumi poiki yhtyeelle peräti 5 Emma-ehdokkuutta.
Yhtye on noussut 12-vuotisen taipaleensa aikana suomiräpin kärkinimien joukkoon, josta osoituksena yli 110 miljoonaa toistoa Spotifyssa sekä Vuoden yhtye -palkinto Emma Gaalassa vuonna 2019.
Gasellien live-esiintymiset ovat kuin Suomen kesä parhaimmillaan. Arvaamattomia ja bipolaarisia – toisaalta herkkiä, toisaalta ihan älyttömiä. Yhtye onkin kerännyt runsaasti kiitosta energisistä keikoistaan, joita on takana satoja ympäri Suomen. Bändillä on tapana pistää bileet pystyyn paikassa kuin paikassa, niin yksityistapahtumissa kuin Suomen suurimpien festareiden lavoillakin.
La 3.9.2022 klo 19 (ovet)
https://allasseapool.fi/keikat-3-9-gasellit/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































