Allas Live: Umo Erja Lyytinen Antti Rissanen
Erja Lyytisen musiikillinen paletti on laaja, ja se ulottuu aina modernista blues-rockista legendaaristen blues-legendojen vaikutteisiin. Konsertissa kuullaan materiaalia Lyytisen koko uralta, mukana on myös hänen uusimpia kappaleitaan tuorein big band -sovituksin. Sovitukset ovat mm. Antti Rissasen ja Erno Tiittasen kynästä.
Nyt ollaan bluesin ytimessä!
Erja Lyytinen (s. 1976) on blueskuningattareksi tituleerattu blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka on saavuttanut Suomi-bluesin historiassa lähes kaiken mahdollisen. Hän on löytänyt vankan kuulijakunnan myös ulkomailta, mistä kertovat European Blues Awardsin Paras Kitaristi 2017 -tunnustus ja sijoittuminen Guitar World -lehdessä maailman kovimpien blueskitaristien listalla sijalle 14. Toistakymmentä albumia julkaissut Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kollegoiden, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä lämmitellyt Tom Jonesia, Robert Plantia ja Santanaa. http://www.erjalyytinen.com
Antti Rissanen (s. 1975) on Suomen big band -musiikin voimahahmo; säveltäjä-sovittaja, kapellimestari, pasunisti ja pedagogi. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta maisteriksi ja tohtoriksi. Rissanen on johtanut UMOn lisäksi useita nimekkäitä sinfoniaorkestereita. Hän opettaa Sibelius-Akatemiassa ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on toiminut Suomen Big Band -yhdistyksen puheenjohtajana jo 10 vuotta. http://www.anttirissanen.com
UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. http://www.umohelsinki.fi
https://allasseapool.fi/keikat-18-8-umo-helsinki-jazz-orchestra-goes-blues-with-erja-lyytinen-kapellimestarina-antti-rissanen-/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































