Stadin Juhannus Lonnassa 2019
STADIN JUHANNUS TUO KOTIMAISET HUIPUT LONNAN SAARELLE
Tapahtumassa nähdään mm. Gasellit, Yona, Ruudolf ja Maustetytöt
Stadin Juhannus järjestetään Lonnassa 21.-22. kesäkuuta. Kymmenen minuutin päässä Kauppatorilta sijaitsevalla saarella nautitaan jälleen ainutlaatuisesta merellisestä juhannustunnelmasta ja nähdään edustava joukko kotimaisia huippuesiintyjiä kestosuosikeista kuumimpiin uutuusnimiin.
Saarelle paluun tekee suomiräpin ehdoton eliittiryhmä Gasellit, jonka viimeisin albumi nosti nelikon entistäkin vauhdikkaampaan nousukiitoon. Heidän ohellaan Lonnan lauantaita tähdittää Ruudolf, joka teki hienon harppauksen räpin Suomen mestarista kohti tarttuvaa poppia. Juhannusaaton kruunaavat hurmaavan omaperäisesti folkpopista, iskelmästä, reggaesta ja räpistä ammentava Yona, kivenkova rap-duo SOFA sekä sekä Stadin Juhannuksessa ensikeikkansakin tehnyt elektropop-duo Kauriinmetsästäjät, jonka keikalla tullaan kuulemaan odotettua uutta materiaalia.
Lavalle nousevat lisäksi indiesankari Teemu Tannerin riemastuttavan riehakas kokoonpano Kynnet ja Hullu Ruusu -yhtyeen Merita Bergin sooloprojekti Rosita Luu, jonka debyyttilevy keräsi kiitosta yhtenä viime vuoden parhaista sekä iskelmän kaihomieltä karheaan garageen yhdistelevä Hulda Huima & Hitaat Sekunnit. Indiekentän helminä hohtavat myös Teosto-palkintoehdokkuuden folkpopillaan napannut Tuomas Palonen ja The Crashin riveissä vaikuttanut Tomi Mäkilä eli Since November.
Mukana on myös tuoreimpia uutuusnimiä. Leevi & The Leavingsin tunnelmia kanavoiva Maustetytöt on ollut niin median kuin yleisönkin huulilla ensisinglestään lähtien. Ronya-nimen taakseen jättänyt New Ro on yhä kotimaisen englanninkielisen popin parhaita. Kiehtova elektropop-tulokas LIFE debytoi juuri tuplasinkulla, joka noteerattiin heti YleX:ssä ja Radio Helsingissä. Pykäri-yhteistyöstä tuttu Pass lumosi hiljattain MYÖS-kollektiivin tapahtumassa. Veera & Ümit yhdistää spoken wordia ambientiin jännittävällä tavalla, ja DJ Lifegoals vakuutti livekeikallaan Flow'ssa.
Esiintymislavat ovat Lonnan terassialueella ja makasiinirakennuksessa. Sään varalta käytössä on katettuja sekä sisätiloja. Lonnan ravintola ja kahvila sekä baari palvelevat kävijöitä, ja myös saunatilat ovat kävijöiden käytössä. Uutena tilana on Helsinki Distilling cocktail-baari, jossa nautitaan DJ-ohjelmasta ja maistuvista drinkeistä. Maksullinen vesibussi saarelle liikennöi Kauppatorilta.
Stadin Juhannus -jatkoja vietetään perjantaina Tavastialla, jossa esiintyvät Stepa ja Pesso. Lauantaina jatkoja juhlitaan Tavastian Lauantaidiskon merkeissä.
Tapahtuman järjestävät Flash-tuotanto ja All Day Agency. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Helsinki Distilling Company, Fat Lizard Brewing Company ja Basso.
Gasellit
Ruudolf
Yona
SOFA
Kauriinmetsästäjät
Kynnet
Rosita Luu
Hulda Huima & Hitaat Sekunnit
Tuomas Palonen
Since November
Maustetytöt
New Ro
LIFE
Pass
Veera & Ümit
DJ Lifegoals
More to come
http://www.stadinjuhannus.com
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Maailman pienin valotaidefestivaali järjestetään Puu-Vallilassa |
![]() |
Miten käyttäisit 10 miljoonaa euroa? - Kaupunki kerää ideoita |
![]() |
Tiedekulmassa pohditaan, mihin suuntaan Suomi on menossa |
![]() |
Historian viimeiset vesibussikuljetukset Korkeasaareen syyskuussa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
































































