Kesäkino Engel
Kesän samettisten kesäiltojen klassikko, ulkoilmaleffateatteri KesäKino Engel tuo taas Café Engelin sisäpihalle tunnelmallisia klassikkoleffoja.
Café Engelin sisäpihalla Senaatintorin kupeessa nähdään upea kattaus klassikkoleffoja, musiikkielokuvia ja kiinnostavimpia uutuuksia. Salin ovet avataan 45 minuuttia ennen näytöksen alkua. Paikalle kanaatta tulla ajoissa, jotta voit nauttia Cafe Engelin juoma- ja ruokatarjoilusta. Sisäpihalla on purjekate ja lämmityslaitteet.
----------------
ENGELIN KESÄN ELOKUVAT
Couture - muodin ehdoilla
Angelina Jolie tähdittää Pariisin muotiviikkojen kiihkeään sykkeeseen sijoittuvaa eleganttia draamaelokuvaa COUTURE - MUODIN EHDOILLA. Elokuva punoo yhteen kolmen naisen kohtalot. Maxine (Angelina Jolie) on amerikkalainen elokuvantekijä, joka saa vakavan sairausdiagnoosin ja ajautuu odottamattomaan suhteeseen tutun yhteistyökumppaninsa (Louis Garrel) kanssa. Ada (Anyier Anei) on nouseva malli, joka pakenee ennalta määrättyä tulevaisuuttaan Etelä-Sudanissa. Angèle (Ella Rumpf) työskentelee meikkaajana muotinäytösten kulissien takana.
Naisten kohtaloiden risteytyessä elokuva paljastaa muotimaailman näyttävän pinnan alla piilevän hiljaisen sitkeyden. Se kunnioittaa sanatonta yhteeen kuuluvuuden tunnetta, joka yhdistää ihmisiä /näitä kolmea naista ammattien, kulttuurien ja maanosien yli.
Ma 29.06. klo 23:00
--------------------
Blue Velvet (1986)
40-vuotisjuhlanäytös!
Englanninkielinen, ei tekstejä
Kun amerikkalainen unelma muuttuu painajaiseksi…
Opiskelija Jeffrey Beaumont palaa kotikaupunkiinsa Lumbertoniin isänsä sairastuttua. Hän löytää pellolta irtileikatun ihmiskorvan, mikä vie hänet keskelle mysteeriä, johon liittyy yökerholaulaja Dorothy Vallens. Poliisin tyttären Sandyn avulla Jeffrey alkaa tutkia tapausta salaa ja ajautuu yhä syvemmälle vaaralliseen maailmaan. Samaan aikaan hänen ja Sandyn välille alkaa kehittyä tunteita, vaikka Sandy on jo parisuhteessa.
Blue Velvet palautti David Lynchin maineen Dyynin jälkeen, kiteytti hänen tunnusomaisen yhdistelmänsä viattomasta idyllistä ja painajaismaisesta pimeydestä sekä vakiinnutti hänen asemansa amerikkalaisena auteur-ohjaajana.
Ti 30.06. klo 23:00
-------------------
Maailman rikkain nainen
Ennakkonäytökset KesäKinossa 26.6. alkaen!
Marianne Farrere on maailman rikkain nainen, kosmetiikka-imperiumin upporikas perijätär. Rahaan turtuu, eikä sillä rakkautta saa. Onneksi vaurauden pesään lehahtaa pöyhkeä pyrkyri, melkein-valokuvaaja, onnenonkija Pierre-Alain (roolissa alati juonikas Laurent Lafitte).
Tutustuminen roihahtaa platoniseksi romanssiksi. Marianne syytää valokuvaajalle miljoonia, onhan hauskanpito sen arvoista. Tytär (Marina Fois) yrittää lakikotkien ja hovimestarin avustamana häätää liehittelijän perijättären pankkitilin tienoilta, turhaan. Ilottelua on jatkettava mahdollisimman pitkään.
Hilpeitä hävyttömyyksiä hyökyaallon lailla syytävä tarina pohjaa lennokkaasti Liliane Bettencourtin skandaaliin. Laurent Lafitte palkittiin roolistaan parhaan miesnäyttelijän Cesar –pystillä. Magneettinen pääosa on kuin räätälöity jumalaiselle Isabelle Huppertille.
Ke 01.07. klo 23:00
La 4.7.2026 klo 23.00
---------------------
Something Wild (1986)
40-vuotisjuhlanäytös!
Englanninkielinen, ei tekstitystä
Jonathan Demmen ohjaama moderni femme fatale -tarina SOMETHING WILD eli Vaarallinen tyttöystävä valmistui vuonna 1986. Elokuvan pääosissa nähdään Jeff Daniels, Melanie Griffith ja Ray Liotta, jotka kaikki voittivat roolisuorituksistaan Golden Globet vuonna 1987.
Verokonsulttina työskentelevä Charles on juuri lopettanut lounaansa, tunkee laskun povitaskuunsa ja lähtee ravintolasta maksamatta. Miestä tarkkaillut Lulu kuitenkin huomaa tämän, pysäyttää miehen ulkona ja uhkaa kertoa miehen tempusta poliisille. Pian mies huomaa olevansa Lulun mukana matkalla tämän vanhaan kotikaupunkiin, missä Lulun menneisyydestä paljastuu jotain vaarallista...
Leffa on yksi 80-luvun avainteoksia, jossa kaikki pääosan esittäjät ovat parhaimmillaan. Leffan loistosoundtrackillä mm. David Byrne, Fine Young Cannibals ja New Order.
To 02.07. klo 23:00
--------------------
Piemonten tryffelinmetsästäjät
Yleisön pyynnöstä!
Syvällä Italian Piemonten metsissä ryhmä 70-80-vuotiaita miehiä etsii kuumeisesti harvinaista ja kallista valkotryffeli Albaa, jota ei vielä ole onnistuttu viljelemään. Heitä ohjaa sukupolvet ylittävä salainen kulttuuri ja tietotaito yhdessä rakkaiden ja koulutettujen koiriensa kanssa. He elävät yksinkertaista elämää eläintensä rinnalla, melkein kuin sadussa.
He eivät käytä matkapuhelimia tai internetiä ja valmistavat ruokansa ja juomansa itse, samalla kuitenkin säilyttäen vahvat siteensä yhteiskuntaan. Valkotryffeleiden kysyntä kasvaa vuosi vuodelta, samalla kun tarjonta pienenee. Ilmastonmuutos, metsien hakkuut ja alalta puuttuvat nuoret ihmiset tekevät tryffelinmetsästäjien taidoista entistä kysytympiä. Mutta nämä miehet piilottelevat jotain paljon arvokkaampaa kuin himottu herkku: avaimen rikkaaseen ja tasapainoiseen elämään.
pe 03.07. klo 23:00
Ma 20.7. klo 23.00
--------------------------
Gaucho Gaucho
Yleisön pyynnöstä!
Pitkään odotettu Piemonten tryffelinmetsästäjät – ohjaajien uutuus GAUCHO GAUCHO sijoittuu täysin erilaiselle, mutta yhtä osuvasti ainutlaatuiselle seudulle. Argentiinan pampalla eletään hevosten kanssa ja hevosten ehdoilla. Päähenkilöksi nousee miesten maailmassa omaa tilaansa vaativa nuori Gauda, joka harjoittelee hevosten kesytystä ajan karhentamien konkareiden kanssa. Kylän koulun opettaja vaatii Gaudaa pitämään koulupukua huonolla menestyksellä. Ratsastajan asuun, nahkasäärystimiin ja reilun kokoiseen baskeriin pukeutunut Gauda vastaa: ”Olen gaucha, ja tämä on minun asuni!”.
Ohjaajat Michael Dweck ja Gregory Kershaw asuivat pampalla yli kaksi vuotta päästäkseen sisälle gauchojen ajattomaan elämäntapaan, joka on vaarassa kadota. Argentiinalaisen Los Gatos –bändin La Balsa –hitin helisevät kitarat ja Georges Bizet´n Helmenkalastajat soivat ääniraidalla hevosten rytmissä.GAUCHO GAUCHO sai Sundance festivaaleilla kunniamaininnan upeasta ääniradastaan. Elokuva nostaa katsojat hevosten selkään.
Ma 06.07. klo 23:00
----------------------
Father Mother Sister Brother
Father Mother Sister Brother kuvaa aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa välisiä monimutkaisia suhteita. Tarinat sijoittuvat nykyaikaan ja kolmeen eri paikkaan; Yhdysvaltain koillisosiin, Dubliniin ja Pariisiin.
Father: Sisarukset Jeff (Adam Driver) ja Emily (Mayim Bialik) vierailevat eristäytyneen ja mahdollisesti varattoman isänsä (Tom Waits) luona. Vierailun aikana he alkavat epäillä isänsä teeskentelevän kurjuuttaan ja huomaavat tämän ranteessa arvokkaan Rolex-kellon.
Mother: Sisarukset Timothea (Cate Blanchett) ja Lilith (Vicky Krieps) vierailevat kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luona iltapäiväteellä. Tarina keskittyy pinnan alla kyteviin jännitteisiin ja siihen, mitä jätetään sanomatta perinteisten rituaalien äärellä.
Sister Brother: Kaksoset Skye (Indya Moore) ja Billy (Luka Sabbat) siivoavat edesmenneiden vanhempiensa asuntoa. He käyvät läpi muistoja ja tavaroita, löytäen uusia puolia vanhemmistaan ja perheensä historiasta.
Elokuva piirtää inhimillisen kuvan perheestä, läheisyydestä ja etäisyydestä lempeällä huumorilla, johon sekoittuu melankolian sävyjä.
Ti 07.07. klo 23:00
Ke 15.7. klo 23.00
-------------------------
Pretty in Pink (1986)
Englanninkielinen, ei tekstejä.
40-vuotisjuhlanäytös!
1980-luvun teinitähti Molly Ringwald esittää köyhistä oloista lähtöisin olevan Andieta, joka pääsee rikkaan poikaystävänsä (Andrew MCCarthy) kanssa hienoihin tanssiaisiin. Mutta kestääkö parin rakkaus, ja voivatko kaksi erilaista maailmaa sopia pysyvästi yhteen?
PRETTY IN PINK on 80-luvun parhaimmat nuorisodraamat ohjanneen John Hughesin käsikirjoittama katkeransuloinen teiniromanssi, jossa on huima soundtrack täynnä aikansa hittejä.
Ke 08.07. klo 23:00
----------------------
Twin Peaks: Fire Walk With Me (1992)
David Lynchin kulttielokuva kertoo tapahtumista ennen Twin Peaks -TV-sarjaa. TWIN PEAKS: FIRE WALK WITH ME vie katsojan takaisin kauniiseen, mutta samalla häiriintyneeseen kaupunkiin tutustumaan syvällisemmin yhteisön outoihin asukkaisiin ja heidän takanaan piileviin salaisuuksiin.
FBI:n erikoisagentti Chester Desmond (Chris Isaak) katoaa salaperäisesti tutkiessaan tarjoilija Teresa Banksin (Pamela Gidley) kuolemaa. Seuraavana vuonna vielä toinenkin nuori tyttö vuosikurssin kuningatar Laura Palmer (Sheryl Lee) näyttää joutuneen koko yhteisöä vallassaan pitävien pahojen voimien uhriksi. Tässä kohtaa erikoisagentti Dale Cooper (Kyle MacLachlan) ottaa tutkimuksen langat käsiinsä ja päättää ratkaista mysteerin intuitiivisilla kyvyillään.
To 09.07. klo 23:00
------------------------
Taxi Driver (1976)
50-vuotisjuhlanäytös!
Martin Scorsesen ohjaama TAKSIKUSKI on yksi 1970-luvun avainteoksia. Elokuvan juhlavuoden kunniaksi KesäKino näyttää tuliterän 4K-restauroinnin.
Robert De Niron hypnoottisesti tulkitsema Vietnamin sodan veteraani halveksii savuavista viemäriaukoista leijuvaa moraalista rappiota. Vainoharhainen saalistaja lipuu tarkkaillen pitkin katuja, kunnes päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä tuhoisin seurauksin. Cannesin Kultaisen palmun voittanut Taksikuski sinetöi nuoren tekijäkaartin statuksen. Bernard Herrmannin uhkaava musiikki täydentää elokuvaelämyksen.
pe 10.07. klo 23:00
--------------------------
Absolute Beginners (1986)
40-vuotisjuhlanäytös!
Englanninkielinen, ei tekstejä
Julien Templen ohjaama Absolute Beginners on yksi 1980-luvun melkein unohdettuja musikaaleja. Elokuva perustuu Colin MacInnesin romaaniin ja seuraa nuorta valokuvaajaa (Eddie O'Connell) ja valokuvamallia (Patsy Kensit) , jotka todistavat brittiläisen nuorisokulttuurin, rock-and-rollin, rasismin ja kaupallistumisen syntyä vuoden 1958 Sohossa Lontoossa. Temple oli luonut maineensa musiikkivideoilla, joita hän oli ohjannut mm. Judas Priestille, Depeche Modelle, Culture Clubille ja ABC:lle.
Absolute Beginners on huumaava yhdistelmä 80-luvun pop-estetiikkaa, musikaalinumeroita ja pop- jazz- ja rock'n'roll -musiikkia. Elokuvan sivurooleissa nähdään mm. David Bowie, jonka tunnusmelodia oli hänen suurimpia hittejään ja laulaja Sade ainoassa elokuvaroolissaan.
La 11.07. klo 23:00
------------------------------
Amelie (2001)
Amélie asuu Pariisissa, käy töissä kahvilassa ja elää omassa pikku maailmassaan. Hän on yksinäinen, mutta haluaa tehdä muut onnelliseksi ja tekee pieniä jekkuja muuttaakseen maailmaa edes hiukan paremmaksi. Ja kukapa tietää, kulman takana voi odottaa juuri se Oikea. Audrey Tautou on ihastuttava, unohtumaton Amélie. Kuin Liisa Pariisin satumaassa.
Hurmaava AMELIE sai ensi-iltansa vuonna 2001 ja on sen jälkeen muodostunut yhdeksi Ranskan suurimmista moderneista leffaklassikoista. Jeanne-Pierre Jeunet’n ohjaama elokuva on valloittava pikamatka Pariisin.
Ma 13.07. klo 23:00
----------------------------
Big Night (1996)
Englanninkielinen, ei tekstejä.
30-vuotisjuhlanäytös!
Italialaisveljekset Primo ja Secondo (Stanley Tucci ja Tony Shalhoub) pyörittävät huonosti menestyvää ravintolaa 1950-luvun New Jerseyssä ja päättävät laittaa yrityksensä tulevaisuuden yhden ikimuistettavan illan varaan.
Näyttelijäystävykset Stanley Tucci ja Campbell Scott ohjasivat yhdessä tämän mainion ravintolaelokuvan, joka sittemmin on nostettu lähes kulttiasemaan. BIG NIGHT sai New York Film Critics Circleltä vuoden parhaan esikoiselokuvan palkinnon. The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta.
Elokuvan muissa päärooleissa nähdään mm. Isabella Rossellini, Minnie Driver ja Ian Holm.
Ti 14.07. klo 23:00
--------------------------
La piscine (1969)
Ranskankielinen, engl. tekstit
Marianne ja Jean-Paul viettävät romanttista ja raukeaa kesälomaa ylellisellä huvilalla lähellä Saint-Tropez’ta. Heidän idyllinsä kuitenkin särkyy, kun Mariannen entinen poikaystävä, kyyninen playboy Harry, saapuu yllättäen kylään 18-vuotiaan tyttärensä Penelopen kanssa. Huvilan uima-altaan reunalla tapahtuva neljän hengen rinnakkaiselo muuttuu vähitellen tukahduttavaksi, kun mustasukkaisuus, flirtti ja seksuaalinen jännite kasvavat...
Suomessa nimellä Vaarallinen loma nähty La piscine on yksi 60-luvun ranskalaisia avainteoksia. Pääosissa loistavat Alain Delon ja Romy Schneider.
La 18.07. klo 23:00
Ti 11.8. klo 22:30
---------------------------
Don Quijote Barcelonassa
Ennakkonäytös ke 22.7. klo 23.00
Elokuvan esittelee ohjaaja Jarmo Lampela. Näytöksen jälkeen Q&A.
Don Quijote Barcelonassa on lämmin ja inhimillinen fiktiodraama kahdesta kodittomasta miehestä Barcelonan kaduilla. Entinen akateemikko Lluc ja Suomesta lähtöisin oleva Olli ajautuvat yhteiselle selviytymistaipaleelle, joka kasvaa vuosien mittaiseksi ystävyydeksi. Tarina kuvaa mielenterveyden haasteita, ihmisarvoa ja taiteen voimakasta merkitystä selviytymisen lähteenä – Dalín, suomalaisen iskelmän ja Cervantesin Don Quijoten heijastamana.
Ke 22.07. klo 23:00
---------------------------
Who's Afraid of Virginia Woolf? (1966)
Englanninkielinen, ei tekstejä.
60-vuotisjuhlanäytös!
Illanvietto yliopiston rehtorin tyttären, Marthan, ja hänen aviomiehensä, historianprofessori Georgen luona muuttuu raastavaksi psykologiseksi peliksi ja katkeraksi toistensa piikittelyksi. Pariskunta kutsuu jatkoille kotiinsa nuoren ja pahaa-aavistamattoman pariskunnan, Nickin ja Honeyn. Alkoholinhuuruisen ja klaustrofobisen yön edetessä vieraat vedetään mukaan isäntäparin julmaan henkiseen kamppailuun, jossa salaisuudet, valheet ja tukahdutetut tunteet paljastuvat.
Mike Nicholsin ohjaama ihmissuhdedraama on huima syöksy myrskyisän avioliiton helvetin keskiöön. Elokuva on upeiden näyttelijöiden juhlaa. Oikean elämän aviopari Elizabeth Taylor ja Richard Burton ovat tässä parhaassa vedossaan unohtamatta sivuosien Sandy Dennisiä ja George Segalia.
Elokuvan jännite toimii ja kiristyy loistavasti vielä tänä päivänäkin. Taylor ja Dennis palkittiin rooleistaan Oscareilla ja elokuva sai yhteensä viisi Oscar-palkintoa. Kuka pelkää Virginia Woolfia oli upea aloitus ohjaaja Nicholsin uralle, jolta nähtiin sittemmin monta klassikkoa, kuten Miehuuskoe (1967), Tapaus Silkwood (1983), Working Girl (1988) ja Angels in America (2003).
Ma 03.08. klo 22:30
----------------------------
Cabaret (1972)
Englanninkielinen, ei tekstejä.
"Leave your troubles outside! Life is disappointing? Forget it!"
Vuoden 1931 Berliini herää eloon Kit Kat klubin sisä- ja ulkopuolella. Tähtisilmäinen amerikkalainen Sally Bowles ja brittiläinen Brian Roberts ystävystyvät ja heittäytyvät hedonismin pyörteisiin samalla kun natsipuolue saa yhä suurempaa jalansijaa poliittisesti. Bob Fossen 8 Oscarilla palkittu mestariteos teki Liza Minnellistä tähden.
Ti 04.08. klo 22:30
--------------------------
High Society (1956)
70-vuotisjuhlanäytös!
Englanninkielinen, ei tekstejä.
HIGH SOCIETY eli suomeksi Skandaalihäät on musikaaliklassikko, jonka keskiössä on seurapiirikaunotar Tracy Lord (Grace Kelly). Hänen valmistautuessaan häihin uuden sulhasensa kanssa, kuvioihin astuvat entinen aviomies Dexter-Haven (Bing Crosby) ja juorulehden toimittaja (Frank Sinatra). Miehillä on 48 tuntia aikaa vakuuttaa Tracy siitä, kuka on hänen todellinen rakkautensa.
Musiikkielokuva perustuu vuonna 1940 ilmestyneeseen klassikkoon Skandaalihäät (The Philadelphia Story), joka oli aikanaan Catherine Hepburnin bravuuri. High Society jäi lopulta Grace Kellyn viimeiseksi elokuvaksi ennen hänen siirtymistään Monacoon. Monet pitävät sitä yhtenä Kellyn parhaista elokuvista.
Louis Armstrong lauloi jazzyhtyeensä kanssa elokuvan tunnusmelodian.
Ke 05.08. klo 22:30
---------------------------
Laula minulle Arja!
Ennakkonäytös!
Laula minulle Arja on dokumenttielokuva legendaarisesta suomalaisesta laulajasta ja ihmisoikeusaktivisti Arja Saijonmaasta, vahvatahtoisesta naisesta, joka on elänyt taiteensa rajojen, sukupolvien ja ideologioiden yli. Elokuva seuraa hänen poikkeuksellista matkaansa ja elinikäistä ystävyyttään kreikkalaisen säveltäjän ja vapaustaistelijan Mikis Theodorakiksen kanssa. Musiikkielämysten, harvinaisen arkistomateriaalin ja nykyhetken pohdintojen kautta dokumenttielokuva paljastaa pelottoman esiintyjän ja rauhan sillanrakentajan, jonka aseena on laulu.
To 06.08. klo 22:30
----------------------------
Breakfast at Tiffany's (1961)
65-vuotisjuhlanäytös!
Englanninkielinen, ei tekstejä.
Aamiainen Tiffanylla (perustuu Truman Capoten romaaniin) seuraa viehättävää ja omalaatuista Holly Golightlya, joka elää New Yorkissa 1940-luvulla. Hänen elämänsä mullistuu, kun taloon muuttaa nuori, varakkaan naisen elättämä kirjailija Paul Varjak. He ystävystyvät, ja ennen pitkää heidän välilleen syttyy syvä yhteys.
Elokuva on Blake Edwardsin ohjaama ikoninen romanttinen komedia, joka muistetaan erityisesti Audrey Hepburnin tyylistä ja nimikkokappaleesta "Moon River".
pe 07.08. klo 22:30
-----------------------------
The Invite
Ennakkonäytökset KesäKinossa!
Joen (Seth Rogen) ja Angelan (Olivia Wilde) avioliitto on veitsenterällä. Kun he kutsuvat arvoitukselliset yläkerran naapurinsa (Edward Norton & Penélope Cruz) illalliselle, ilta ajautuu yllättäviin suuntiin. Sytyttivätkö he kipinän uudelleen — vai liekin, joka polttaa kaiken maan tasalle?
La 08.08. klo 22:30
To 13.8.2026 klo 22.30
Näytökset: KesäKino Engel (Cafe Engelin sisäpiha, Aleksanterinkatu 26)
PÖYTÄPAIKAT 19,50 € (sarjalipulla +6 €)
Pöydät merkitty kirjaimin, paikat numeroilla. Valitse istuinkartasta haluttu määrä paikkoja.
PÖYDÄTTÖMÄT PAIKAT 17,50 € (sarjalipulla +4 €)
Pöydättömät paikat ovat myös numeroituja ja valitaan ostettaessa näytöskartasta. Valitse istuinkartasta haluttu määrä paikkoja.
Voit myös ostaa sarjalippuja ja käyttää niitä KesäKino-näytöksiin.
Lipunmyynti myös paikan päällä: Kino Engelin kassalta aukioloaikojen puitteissa (Sofiankatu 4)
Näytökset: KesäKino Engel (Cafe Engelin sisäpiha, Aleksanterinkatu 26)
Kino Engelin sarjakortti: 5 lippua yhteishintaan 52 €. Voimassa 9 kk ostopäivästä. Saat verkossa ostetun sarjalipun sähköpostiisi. Käy kaikkiin Kino Engelin normaalinäytöksiin. KesäKino-lipuissa lisämaksu. Osta sarjalippu
Liput ja lisätiedot:
https://kinoengel.fi/fi/kesakino
Katso kesän muut ulkoilmaelokuvat ja ilmaisnäytökset:
Hietalahden Maljassa
Kuva: Torikorttelit
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Lapualaisooppera herää kummittelemaan Mustikkamaan kesässä |
![]() |
Vaasankatu täyttyy ihmisistä ja tunnelmasta nyt jo toista kertaa |
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































