Solju Vilma Jää
Musiikkiaan Vilma Jää tekee yhteistyössä tuottaja-säveltäjä Mikko Renforsin kanssa ja hänen kanssaan keikoilla soittaa Mimi Kantola (live-elektroniikka). Tuoreena artistina Vilma Jää nousi suuremman yleisön tietoisuuteen Helsingin Sanomissa viime kesänä ollen ison jutun ja Kaija Saariahon Ranskassa esitetyn uusimman oopperan ylistävän arvostelun myötä. Vilma Jäältä on ilmestynyt kaksi sinkkujulkaisua, Saatanan saalistaja ja Syntymistään sureva. Sisältövaroitus: yksi kuultavista kappaleista käsittelee seksuaalisen väkivallan tematiikkaa.
Ulla Pirttijärven ja Hildá Länsmanin Solju yhdistää saamen kielen ja joiun uusiin ja innovatiivisiin äänimaisemiin ja tuo ylpeänä esiin pohjoisen kulttuurin ja joikumusiikin rikkaat sävyt ja maailmat.
Soljun odotettu kakkosalbumi Uvjamuohta (Bafe’s Factory) julkaistaan syyskuussa. Laulut heijastelevat kaikuja pohjoisen Lapin traditionaalisesta elämäntavasta ja mytologiasta, ytimessään saamelainen identiteetti.
Soljun debyyttialbumi Ođđa Áigodat (Bafes’s Factory, 2018) voitti ’Best International Indigenous Release of the Year’ -sarjan Kanadan Indigenous Music Awardsissa vuonna 2019. Suomessa Solju palkittiin Suomen Musiikkikustantajien genrevapaan musiikin kategoriassa vuoden etnotekijöinä sekä Vuoden kansanmusiikkitekijänä Etnogaalassa.
Kesto 2 h, sis. väliajan
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agar4w534q
https://www.facebook.com/events/534357224898701/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































