Jäähyväiset kahvihuoneelle
Jäähyväiset kahvihuoneelle on katkeransuloinen komedia elämästä, joka tapahtuu tauoissa, hetkissä työn välissä.
Näyttämöllä nähdään kolme kokenutta takomolaista, Vuoden teatterinäyttelijä 2017 ja Valtakunnallisen monologikilpailun 2021 voittanut Niina Hosiasluoma, mm. TTT:n Jeppe Niilonpoika – kohuesityksen vahvan pääroolin tulkinnut Joonas Heikkinen, sekä viimeksi Takomoon kiitetyn Bouvard ja Pécuchet -päällekirjoituksen ohjannut Tuomas Rinta-Panttila.
Tunnelmaa esityksiin luo elektroakustinen Tölöläb, elektronista musiikkia ja puupuhaltimia soittava kokeellisen musiikin yhtye. Esityksissä vuorottelevat Turkka Inkilä, säveltäjä, huilisti ja japanilaisen shakuhachin taitaja, Taavi Oramo, monilahjakas kapellimestari, klarinetisti ja laulaja, sekä Antti Salovaara, joka päätyönään soittaa fagottia kamariorkesteri Esbjerg ensemblessa Tanskassa.
Ohjaaja Akse Pettersson työskenteli Teatteri Takomon taiteellisena johtajana vuosina 2013-2021. Tämä on hänen jäähyväisohjauksensa Teatteri Takomoon. Pettersson on ohjannut monta huomiota herättänyttä teosta niin Takomoon kuin muillekin näyttämöille. Viimeksi hän sovitti ja ohjasi Eriopis-näytelmän Suomen kantaesityksen Q-teatteriin. Hän jatkaa uraansa Teatteri Takomon jäsenenä ja freelancer -ohjaajana.
http://www.teatteritakomo.fi
https://www.facebook.com/events/1118118588777890/1118118618777887?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































