Quantcast
Minä valitsin sinut | Helsingin Kaupunginteatteri

Minä valitsin sinut

Hinta: 39 / 36 / 19 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kaksi erilaista nuorta naista kohtaavat Hoasin solukämpässä 2000-luvun Helsingissä. 

Elisa on maalta kaupunkiin muuttanut hillitty kauppatieteiden opiskelija, kun taas Saara on boheemi ja karismaattinen kirjallisuustieteen opiskelija. Vastoin odotuksia naiset rakastuvat toisiinsa, ja kaksitoista vuotta myöhemmin heillä on pieni poika ja asuntolaina. Sitten Saara rakastuu taas.

Minä valitsin sinut kuvaa raikkaasti ja tarkkanäköisesti parisuhteen kaaren jalat alta vievästä rakastumisesta kaurapuuron makuiseen arkeen sateenkaariperheen elämässä. Näytelmä perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin (2020), jonka hän on dramatisoinut näytelmäksi yhdessä ohjaaja Milja Sarkolan kanssa.

”2000-luvun alun Helsingissä Saara ja Elisa joutuvat miettimään, mitä muut heidän suhteestaan ajattelevat. Kun vuodet kuluvat, ulkoapäin tuleva painekin hellittää. Lehtolan kirja kuvaa suorasukaisesti ja tunnistettavasti sateenkaariarkea, pioneerikohtaloita yhteiskunnallisessa murroskohdassa”, sanoo ohjaaja Milja Sarkola. ”Asenneilmapiiri on muuttunut hyvin nopeasti hyvin lyhyessä ajassa. Saaran ja Elisan tarina tuo näyttämölle lähihistorian häpeämekanismeja, sitä miten aika liikuttaa meitä.”

Näytelmän pääparina nähdään Wenla Reimaluoto (Saara) ja Misa Lommi (Elisa) ja muissa rooleissa Vappu Nalbantoglu, Pyry Nikkilä, Unto Nuora, Hanna Raiskinmäki ja Kaisa Torkkel.

Elokuvamaista kerrontaa hyödyntävän Minä valitsin sinut -näytelmän lavastuksen on suunnitellut K. Rasila ja puvut Emilia Eriksson. Äänisuunnittelusta ja sävellyksestä vastaa Aleksi Saura, valosuunnittelusta Kari Leppälä ja naamioinnin suunnittelusta Tuula Kuittinen.

Milja Sarkola (s. 1975) on palkittu näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat mm. Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö, Allt som sägs sekä Perheenjäsen. Esikoisromaani Pääomani ilmestyi 2020 ja sen näytelmäversio kantaesitettiin Q-teatterissa (2020). Helsingin Kaupunginteatterissa hän on aiemmin ohjannut mm. näytelmän Bolla (2021).

Laura Lehtola (s. 1978) on helsinkiläinen kirjailija, tekniikan tohtori ja liikkeenjohdon konsultti. Minä valitsin sinut (Otava 2020) on Lehtolan kolmas romaani. 

Minä valitsin sinut Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Ennakko 21.9. | ensi-ilta 22.9.2022
Liput: opiskelijalippu 19,50 € (ma-to), eläkeläislippu 36 € (ma-to), peruslippu 39 €

HKT:n lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 11 -17.30, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min pvm) http://www.hkti.fi

https://hkt.fi/

Osta liput

 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.











Ensi linja 2
00530 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.






¨






Kansallismuseossa voi jopa yöpyä ennen mittavaa remonttia
Lue lisää




Aki Kaurismäen uutuuselokuva esitetään Kallion kirkossa
Lue lisää




Suuret purjelaivat saapuvat Kauppatorille - ovet avoinna yleisölle
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa
Lue lisää




Päivä maalla -tapahtuma tutustuttaa maaseudun eläimiin
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Haloo Helsinki! teki historiaa Tavastialla
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Ulkoilmaelokuvista nautitaan elokuussa pääkaupunkiseudulla
Katso lisää




Vartiosaaressa pääsee maistamaan tuoreita vohveleita ja moikkaamaan lampaita
Lue lisää




Kesälauantaisin kirppistellään ikonisella Käpylän Kiskalla
Lue lisää




Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista
Lue lisää




Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi
Lue lisää







Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä
Lue lisää




Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.