Liikkeellä marraskuussa – Cherish Menzo: JEZEBEL
Cherish Menzon inspiraatio teokseen JEZEBEL tulee 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun hip hop musiikkivideoissa esiintyneistä naismalleista, joita kutsuttiin nimellä ´Video Vixen´. Nämä viettelevät ja äärimmäisen seksualisoidut naiset, jotka tunnetaan myös nimityksillä ’hip hop honeys’ tai ’video girls’ vaikuttivat merkittävästi hip hopin estetiikkaan. Videoiden samanlaisena toistuva naiskuva vahvisti erityisesti mustiin naisiin kohdistuvia negatiivisia stereotypioita. Vaikka kyseisiä naismalleja pidettiin vahvoina ja voimaantuneina heidän seksuaalisuudestaan, olivat he myös ankaran kritiikin kohteina. Usein he tulivat leimatuksi Jezebeleinä, jolla viitataan raamatulliseen viettelijättäreen ja mustan naisen arkkityyppiin.
Ennen YouTube aikakautta – kun MTV vielä tarkoitti Music Television – olivat Video Vixen -mallit keskeisessä roolissa miesartistien suosiossa. Nykyään he edustavat paljon muutakin kuin esineellistettyä ’ride or die’ mallia miesvaltaisessa kulttuurissa.
Jezebel vastustaa muiden määrittelemäksi tulemista. Hän navigoi hip hop -kulttuurin läpi, etsien tapoja ottaa haltuun omaa imagoaan. Pystyykö Jezebel hajottamaan mustiin ’hip hop honey’ naisiin yhdistetyt ristiriitaiset stereotypiat? Uhkauksen ja viettelyksen rajamailla Menzon JEZEBEL pakottaa meidän miettimään, kuinka ajattelemme stereotypioista. Tämä kiehtova soolo pohtii räjähtävällä voimalla, kuinka yhteiskuntamme leimaa, fetisoi ja tekee näkymättömäksi tietyt kehot.
Teos on osa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistoa 3.-13.11.2022. Osana festivaalia taiteilijan kanssa järjestetään avoin keskustelu Soup Talks 12.11. klo 12 Caisassa.
Kesto 60 min
Liput 30/15 € lippu.fi
Festivaalipassi 48 € holvi.com/shop/liikkeellamarraskuussa/
Konsepti, koreografia ja esiintyminen: Cherish Menzo
Valosuunnittelu ja tekninen koordinointi: Niels Runderkamp
Musiikki: Michael Nunes
Video: Andrea Casetti
Puvustus: Daniel Smedeman
Dramaturgia: Renée Copraij
Taiteellinen tuki: Berthe Spoelstra, Christian Yav & Nicole Geertruida
Lauluopettaja: Shari Kok-Sey-Tjong
Osatuotanto: Frascati Productions
Tuotanto: Bibi Scholten van Aschat
Vienti ja kiertuetuotanto: GRIP & Frascati Productions
Tukija: Amsterdam Fonds voor de Kunst
Kiitokset: Benjamin Kahn & Centre Chorégraphique Le Château
https://liikkeellamarraskuussa.fi/jezebel/
https://fb.me/e/2efd3FifW
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































