Olympiastadionin yö Tahdossa
Olympiastadionilla ja entisessä Urheilumuseossa, nykyisessä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA erikoisohjelmaa Olympiastadionin yössä perjantaina 14.10.2022.
Voit osallistua opastetuille yökierroksille, ihailla yöllisen Helsingin valoja tornista ja juosta stadionin juoksuradoilla!
Sekä TAHTO että stadion ovat avoinna klo 24 saakka. Sisäänpääsy TAHTOON ja stadionin torniin alennetuin hinnoin koko tapahtuman ajan.
Ohjelmaa:
Opastus TAHDON päänäyttelyyn klo 18
Opastetulla kierroksella tutustutaan urheiluun liittyviin tunteisiin, Helsingin olympialaisten soihtuun, Paavo Nurmen mitaleihin ja 1930-luvun karvapohjasukseen. Opastuksella selviää myös, miten Tapio Rautavaara selätti ala-arvoiseksi moititun keihäänheittopaikan 1948 Lontoossa, ja millaiset olivat Matti Nykäsen ensimmäiset omat mäkisukset. Kierroksen kesto n. 30 minuuttia. Mukaan pääsee pääsylipulla tai Museokortilla. Ei ennakkoilmoittautumista.
Yöjuoksu Olympiastadionin kenttäalueella ja sisäjuoksuradalla
Tule juoksemaan tai kävelemään stadionin kirkkaisiin valoihin tai 400 metrin sisäjuoksuradalle! Ulkoradalla juostaan maksutta klo 18–22 ja tunnelissa klo 24 asti. Sisäänkäynti Olympiastadionin Vierailijakeskuksesta tornin juurelta. Reitti ulkoradalle on esteetön. Käytössä stadionin pukuhuone ja wc-tilat.
Ohjatut juoksunjälkeiset venyttelytuokiot TAHDOSSA
Tuokioita järjestetään illan mittaan. Kesto n. 10 minuuttia. Mukaan pääsee pääsylipulla tai Museokortilla.
Opastetut öiset stadionkierrokset
Kierroksilla vieraillaan stadionin uudessa maanalaisessa stadionmaailmassa ja tähtien käytävässä. Lisäksi erikoiskäynti stadionin A-katsomon katolle. Kierrosten lopuksi on mahdollisuus vierailla myös TAHDON näyttelyissä ja Olympiastadionin tornissa. Kesto n. 1,5 tuntia.
Kierrosten aikataulut
klo 19.00 (suomenkielinen opastus)
klo 19.30 (ruotsinkielinen opastus)
klo 20:00 (suomenkielinen opastus, loppuunmyyty)
klo 20:30 (englanninkielinen opastus)
klo 21:00 (suomenkielinen opastus)
Liput kierroksille ennakkoon täältä
Helsinki 1952 -valokuvaesitys TAHDOSSA
Matkaa olympiakesän 1952 tunnelmiin upeiden valokuvien siivittämänä! Nonstop-valokuvaesitys Helsingin olympiakisojen kuvista koko illan ajan Sylvi Saimo -salissa. Mukaan pääsee pääsylipulla tai Museokortilla.
Olympiastadionin yö on osa Helsingin olympialaisten 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Sisäänpääsy TAHTOON:
Aikuiset 9 e
Alle 18-v. ilmaiseksi
Meillä käy myös Museokortti!
Sisäänpääsy Olympiastadionin torniin:
Aikuiset 5 e
Alennusryhmät 3 e
Alle 18-v. 2 e
Alle 7-vuotiaat maksutta maksavan aikuisen kanssa
Kuva: olympiastadionhelsinki
https://tahto.com/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































