Bobby Oroza
Suomalaisen retrosoulin helmestä, This Love -kappaleesta starttasi helsinkiläisen Bobby Orozan maailmanvalloitus. Biisi kolahti painavasti Yhdysvaltojen länsirannikon soul-piireissä ja löysi tiensä samplena myös maailmanluokan hip hop -artistin, Earl Sweatshirtin kappaleeseen nimeltä Hat Trick / Human Error. Sweatshirtin YouTube-tallenne on ylittänyt reilusti miljoonan striimauksen rajan.
Vuonna 2018 Bobby Oroza solmi neljä albumia kattavan levytyssopimuksen maineikkaan brooklynilaisen Big Crown Recordsin kanssa, jonka johdosta toukokuussa 2019 julkaistiin ”This Love” esikoisalbumi. Huikea menestys on vienyt Bobbyn yhtyeineen maailmalle sellaisella tahdilla, että suomalaisyleisö on jäänyt lähes paitsioon.
Vuonna 2022 Oroza julkaisi toisen albuminsa ”Get On The Otherside” Big Crow Recordsin kautta. Levyllä on mukana soittamassa legendaarisen maineen ja mittaamattoman arvostuksen saavuttanut Cold Diamond & Mink -yhtye, joka on nähty Bobby Orozan kanssa myös keikkalavoilla. Levy on syntynyt korona-pandemian aikana, joka ei ollut monen muun muusikon tapaan, Orozallekaan helppo. Sanoitukset pyörivätkin pitkälti Orozan kokemien elämän monimutkaisempien koukeroiden, kuten itsetutkiskelun ympärillä.
Kesto 75 min, ei väliaikaa
Liput 18 € tilausmaksut (alk. 1,50 €), lippu.fi
Ovet saliin avataan klo 18.30
Salissa ravintolapalvelut, rajattu anniskelualue
https://www.lippu.fi/event/espoon-kulttuurikeskus-syksy-2022-espoon-kulttuurikeskus-15986652/
https://www.facebook.com/events/1175897066369759/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































