Unelmien joulu – Somnium Ensemblen joulukonsertti
Somnium Ensemblen perinteisessä joulukonsertissa Suomenlinnan kirkossa kuullaan sekä musiikkia vuosisatojen takaa että tuttuja jouluklassikoita suomalaisilta säveltäjiltä.
Herbert Howellsin, Jan Sandströmin ja Fredrik Sixtenin kappaleet pohjautuvat 1300–1500-luvun runouteen, jossa Neitsyt Maria ilmenee mystisenä ruusuna. Ruusu kuvastaa Mariaa, joka kantaa sisällään sekä maallista että taivaallista uutta elämää, maailman vapahtajaa. Toisaalta Suomen kylmän talven keskellä ruusu ilmentää valoa pimeydessä.
Joulun kertomus kulkee konsertin läpi myös keskiaikaisten Veni, veni Emmanuel- ja In dulci jubilo -melodioiden sovituksissa sekä renessanssisäveltäjä Orlando di Lasson pirskahtelevan kauniissa joulumoteteissa.
Muita säveltäjiä mm. Madetoja, Kuula, Lauridsen, Paulus, Erkkilä, Sonninen
Viimeinen Suomenlinnan lautta konserttiin lähtee Kauppatorilta klo 17.20. Yleisradio äänittää konsertin ja radioi sen myöhempänä ajankohtana.
Somniumin joulukonsertista sanottua:
”Lauttamatka Suomenlinnaan on tosi kiva ja jotenkin saattelee ihanasti joulutunnelmaan. Talvinen Suomenlinna on kaunis pimeydessä loistavine jouluvaloineen.”
”Konserttipäivänä Aleksanterinkadun jouluvalot vaihtuvat majakan loistoon, kauppakeskusten hysteria linnoitussaaren suojaan, ja kaupungin hälinä kirkon mielet hiljentävään kaikuun.”
”Konsertti on silkkaa nautintoa, joka alkaa jo kauan ennen konsertin ensi säveliä ja kestää pitkään. Hetken kävely Suomenlinnan miljöössä yhdessä muun konserttiyleisön kanssa luo yhteisöllisen tunnelman, joka kirkossa vielä vahvistuu.”
https://www.facebook.com/events/1127027704684811
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































