jambo
YleX:n Läpimurto 2022 -yleisöäänestyksen voittanut artisti on kerännyt itselleen laajan fanijoukon lyhyessä ajassa. Kesällä niin Ruisrockin, Blockfestin kuin paikallisten yökerhojenkin lavoja ahkerasti kiertänyt artisti tunnetaan muun muassa menestyneistä – Spotifyn Top 50-listalle nousseista singlejulkaisuista perjantai (feat. Perjantai4000), tarviin tilaa (feat. willliam) ja ei nabbaa (feat. Ville Galle).
jambon juuri julkaistulla ”vapaa” -debyyttialbumillaan artisti tavoittelee vapautusta kysymyksestä: ”Pitäiskö sun mennä oikeisiin töihin?”. Korkean itsevarmuuden ja halukkuuden, mutta myös koronan tuoman epävarmuuden keskeltä syntynyt albumikokonaisuus on jambon omien sanojensa mukaan hänelle todella henkilökohtainen teos ja isoin manifestaatio tulevaisuudesta. Kahdentoista kappaleen kokonaisuudella vierailevat myös Ville Galle, william, Costee, Perjantai4000 sekä Timo Pieni Huijaus.
jambon musiikissa on mukana ripaus funkia, koukuttavaa melodiaa kuin sanomaakin - sanomaa, jota ei pureskella kuulijalle valmiiksi. Artisti ammentaa kappaleissaan tuntemuksia syvältä omista ajatuksistaan. Nuo ajatukset hän sanoittaa abstraktisti, kuulijan itsensä tulkittavaksi.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































