Pain (Swe)
Ruotsalainen industrial-jyrä iskee Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Yhtyeen keikat siirretään nyt koronakurimuksen vuoksi kolmannen kerran.
Peter Tägtgren perusti Painin vuonna 1996. Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja The Abyss -studion tuottajana toiminut Tägtgren sai visionsa toimimaan: hitikkäät singlet End of the Line, Shut Your Mouth ja Same Old Song ovat paaluttaneet Painin pohjoismaisen metallin kärkijoukkoon.
Painin kahdeksas albumi Coming Home ilmestyi vuonna 2016, jonka jälkeen ruotsalainen industrialin ja elektron tuoksuinen raskailu soi neljällä keikalla ympäri Suomen tammikuussa 2018.
Sittemmin maestro Tägtgren on muun muassa tiivistänyt yhteistyötään Rammstein-laulaja Till Lindemannin kanssa. Kaksikon toinen albumi F & M ilmestyi vuoden 2019 marraskuussa ja Lindemann-duo ehti ennen korona-aaltoa esiintyä Helsingin jäähallissa.
Kun Lindemannin riveissä Tägtgren toteutti “pähkähulluja ideoita”, Pain pamauttaa yleisölle armottoman konemetallikokemuksen. Bändin kaksi viimeisintä singleä Gimme Shelter ja Party in My Head ilmestyivät vuonna 2021.
Totaalista kipua oli luvassa ensin vuoden 2021 maaliskuussa, sitten tämän vuoden helmikuussa, mutta nyt Tampere, Helsinki, Jyväskylä ja Seinäjoki kokevat Painin tammikuussa 2023.
19.1.2023
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-01-19/pain-swe/71767/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































