CandoMini 10 vuotta: Sammumaton-levynjulkistuskonsertti
Sammumaton-albumi pitää sisällään musiikkielämyksiä 1000-luvulta tähän päivään. Merkittävässä osassa ovat naissäveltäjien, kuten Hildegard Bingeniläisen, Isabella Leonardan ja Rebecca Clarken teokset. Levy on myös katselmus CandoMinin 10-vuotiseen taipaleeseen, johon on mahtunut konsertti- ja kisamatkoja kotimaassa ja ulkomailla, ja Ylen vuoden nuorisokuoron titteli.
CandoMinin lisäksi konsertissa esiintyy suurkuoro, jossa nykyiset ja entiset candominiläiset yhdistävät voimansa. Voimansa yhdistävät myös kuoronjohtajat: kuoroa perustamisesta saakka johtanut Viena Kangas ja syksyllä uutena johtajana aloittanut Anna Sandström nähdään molemmat lavalla kuoron kanssa.
CandoMini on espoolainen lapsikuoro, jonka ytimessä ovat ennakkoluulottomuus, hauskanpito, ystävyys ja laulu. Kuoro on saavuttanut paljon taipaleensa aikana. Menestystä on tullut esimerkiksi kuorokilpailuissa, kuten kultaleimat Canta Al Mar -kuorofestivaalilla ja Tampereen sävelessä, sekä lapsikuorosarjan että koko kilpailun Grand Prixin voitto Venetsian Claudio Monteverdi -kuorokilpailussa 2018. Yle valitsin kuoron Vuoden nuorisokuoroksi 2019–2020. CandoMini on konsertoinut ahkerasti kotimaassa ja levyttänyt aiemmin UNI-levyn sekä Tuike-joululevyn.
https://candomino.fi/
https://fb.me/e/2jWT6rGJZ
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































