Silmien takana: Asa Iholla - Kieli
Hinta: 22 / 25€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Suomirapin legenda Asa intiimillä, akustisella keikalla ja haastattelussa Silmien Takana -klubilla tammikuussa!
Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja vahvaan tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. On the Rocks muuttuu Silmien Takana -iltoina tunnelmalliseksi keikkatilaksi, jossa esiintymisistä pääsee nauttimaan kynttilöiden lämpimässä valossa. Lippuja on myynnissä rajallisesti ja suurin osa kapasiteetista on istumapaikkoja, joten ainutlaatuinen ja intiimi ilta on taattu.
Asa on suomen kielen käytön mestari. Me rakennamme identiteettimme ja tulemme osaksi ympäröivää kulttuuria kielen kautta. Tätä todellisuutta me myös dokumentoimme kielellä. Se tarjoaa meille työkalut oman maailman rakentamiseen. Kieli on rytmiä ja rapinkin keskiössä on flow, rytminen karisma. Sanataiteellisesti ja soundillisesti Asa on valinnut aina oman, uniikin polkunsa. Vuonna 2023 hän on taiteilijana itsenäinen – sekä esteettisesti että oman levy-yhtiön ansiosta. On monta suuntaa joihin lähteä, monta kotia joihin palata, monta ajatusta joita jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä. On monta maailmaa joita rakentaa.
Aikataulu:
18.30 Ovet
19.00 Support
19.45 Asan haastattelu
20.30 Asa Iholla
Liput myynnissä keskiviikkona 14.12. klo 09.00:
– ennakkoon Tiketistä 22€
– ovelta 25€
On the Rocksin henkilökunta loihtii Silmien Takana -iltoja varten kuhunkin teemaan sopivan drinkin, joka on myynnissä vain yhden illan ajan. Tämän lisäksi talon viinipullot ovat Silmien Takana -klubilla tarjouksessa hintaan 25€.
Kevään Silmien Takana -ohjelmisto:
26.1. Asa Iholla – Kieli
9.2. Litku Klemetti – Retroviittaukset suomi-indiessä
9.3. Jouni Hynynen – Jumala, saatana & rai rai
26.3. Courtney Marie Andrews – Loose Future
6.4. Shiraz Lane – Omat lempilapset
4.5. Scandinavian Music Group – Kaipaus
https://www.instagram.com/silmientakana/
https://www.facebook.com/Silmientakana
https://www.rocks.fi/tapahtumat/silmien-takana-asa-iholla-kieli/

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: