The Waterboys
Skotlantilainen folk rock -legenda The Waterboys saapuu konsertoimaan Helsinkiin ensi huhtikuussa. Mike Scottin kipparoima yhtye nähdään Kulttuuritalolla 19.4.2023 ja liput tapahtumaan tulevat myyntiin ensi viikon tiistaina 31. tammikuuta kello 11.
The Waterboysin maine liveyhtyeenä on vertaansa vailla. Muun muassa kelttimusiikkia, gospelia sekä kantria rockiin omaperäisesti sekoitteleva yhtye on soitttanut lukemattomia tiukkoja, inspiroivia sekä vahvasti improvisaatioon nojaavia keikkoja aina 80-luvun puolivälistä tähän päivään saakka. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu Mike Scottin lisäksi kosketinsoittaja ”Brother” Paul Brown, rumpali Ralph Salmin sekä basisti Aongus Ralston.
The Waterboysin panos kulttuurikentällä on kiistämätön. Esimerkiksi Prince, The Killers, Fiona Apple sekä U2 ovat esittäneet yhtyeen The Whole of the Moon -klassikkoa, ja The Waterboys-tuotantoa ovat lainanneet myös niin indierokkarit kuten The War On Drugs, Dawes ja The Mystery Jets kuin Rod Stewartin sekä Tom Jonesin kaltaiset legendat.
The Whole Of The Moon kuultiin myös viime vuoden Netflix-hittileffassa Let It Snow sekä HBO:n The Affair -sarjassa. Paras paikka kokea The Waterboysin musiikkia on kuitenkin konserttisalissa, artistin itsensä esittämänä. Lämpimästi tervetuloa Kulttuuritalolle huhtikuussa!
https://www.kulttuuritalo.fi/tapahtuma/the-waterboys/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































